Raamattu Nyt - Or Never

Maailma kiehuu ja kuohuu - mitä sanoo Raamattu?

Surun kyynelten läpi rakastavan Jumalamme sapatti antaa toivoa, valoa ja iloa sydämiimme.

Sapatin pyhittäminen

Ellen Whiten kultaakin kalliimpia todistuksia sapatista kirjasta TODISTUSAARTEITA 3, sivuilta 12-14:

”Sapatin pyhittämiseen (perjantai-illan auringonlaskusta lauantai-illan auringonlaskuun) kätkeytyy suuria siunauksia, ja Jumala haluaa sapatin olevan meille ilon päivä. Iloa tunnettiin jo sapattia säädettäessäkin. Jumala katseli tyytyväisenä kättensä työtä. Kaiken, mitä Hän oli tehnyt, Hän julisti olevan ’sangen hyvää’ (1Moos.1:31). Taivas ja maa täyttyvät riemulla. ’- - aamutähdet kaikki iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat’ (Job 38:7). Vaikka synti on tullut maailmaan turmelemaan Jumalan täydellisen työn, Hän kuitenkin antaa meille sapatin todistukseksi siitä, että kaiken on luonut kaikkivaltias olento, ääretön hyvyydessä ja laupeudessa. Taivaallinen Isämme haluaa sapatin pyhittämisen välityksellä säilyttää ihmisten keskuudessa tiedon itsestään. Hän haluaa, että sapatti suuntaa mielemme Häneen totisena ja elävänä Jumalana ja että meillä on Hänen tuntemisensa kautta elämä ja rauha.

Kun Herra vapautti kansansa Israelin Egyptistä ja sääti heille lakinsa, Hän opetti heille, että sapatin pitäminen erottaisi heidät epäjumalain palvelijoista. Juuri tämän perusteella ne, jotka tunnustivat Jumalan herruuden, erottuivat niistä, jotka kieltäytyivät hyväksymästä Häntä Luojakseen ja Kuninkaakseen. ’Se on oleva ikuinen merkki minun ja israelilaisten välillä’, Herra sanoi. ’Ja pitäkööt israelilaiset sapatin, niin että he viettävät sapattia sukupolvesta sukupolveen ikuisena liittona’ (2Moos.31:17,16).

Kuten sapatti oli merkki, joka oli Israelin tunnuksena sen tultua Egyptistä ja matkatessa maalliseen Kanaaniin, se on samoin merkki, joka on nyt Jumalan kansan tunnuksena sen tullessa maailmasta ja matkatessa taivaalliseen lepoon. Sapatti on merkkinä Jumalan ja Hänen kansansa välillä vallitsevasta suhteesta, merkkinä siitä, että he kunnioittavat Hänen lakiaan. Se erottaa Hänelle kuuliaiset lainrikkojista.

Pilvenpatsaasta Kristus antoi sapattia koskevan julistuksen: ’Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra (Yehovah), joka pyhitän teidät’ (2Moos.31:13). Sapatti, joka säädettiin maailmalle merkiksi siitä, että Jumala on Luoja, on merkkinä myös siitä, että Hän on pyhittäjä. Voima, joka loi kaiken, on voima, joka luo sielun uudelleen Hänen kaltaisekseen. Niille, jotka pyhittävät sapatin, sapatti on pyhityksen merkki. Totinen pyhitys on sopusointua Jumalan kanssa, samastumista Häneen luonteenominaisuuksien puolesta. Se saadaan kuuliaisuudesta niille periaatteille, jotka luovat kuvan Hänen luonteestaan. Ja sapatti on kuuliaisuuden merkki. Joka sydämestään noudattaa neljättä käskyä, se noudattaa koko lakia. Hän pyhittyy kuuliaisuuden kautta.

Meille kuten Israelillekin sapatti on annettu ’ikuiseksi liitoksi’. Niille, jotka kunnioittavat Jumalan pyhää päivää, sapatti on merkkinä siitä, että Hän tunnustaa heidät valituikseen. Se on vakuutena siitä, että Hän on täyttävä heidän kanssaan tekemänsä liiton. Jokainen, joka tunnustaa tämän Jumalan vallan merkin, ulottaa itseensä jumalallisen, iankaikkisen liiton. Hän kiinnittyy kuuliaisuuden kultaiseen kahleeseen, jonka jokaisena renkaana on lupaus.

Ainoastaan neljänteen kaikista kymmenistä käskyistä sisältyy suuren Lainsäätäjän, taivaitten ja maan Luojan, sinetti. Tämän käskyn noudattajat ottavat päälleen Hänen nimensä ja saavat kaikki siihen liittyvät siunaukset. ’Ja Herra (Yehovah) puhui Moosekselle sanoen: ’Puhu Aaronille ja hänen pojillensa ja sano: Siunatessanne israelilaisia sanokaa heille: Herra (Yehovah) siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua; Herra (Yehovah) valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen; Herra (Yehovah) kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Näin he laskekoot minun nimeni israelilaisten ylitse, ja minä siunaan heitä’’ (4Moos.6:22-27).

Mooseksen kautta annettiin myös lupaus: ’Herra (Yehovah) korottaa sinut Hänelle pyhitetyksi kansaksi, niinkuin Hän valalla vannoen on sinulle luvannut, Jos sinä noudatat Herran (Yehovah), sinun Jumalasi, käskyjä ja vaellat Hänen teitänsä. Ja kaikki kansat maan päällä näkevät, että Herra (Yehovah) on ottanut sinut nimiinsä - - . Ja Herra (Yehovah) tekee sinut pääksi eikä hännäksi; sinä aina vain ylenet etkä koskaan alene, jos tottelet Herran (Yehovah), sinun Jumalasi, käskyjä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, että ne tarkoin pitäisit’ (5Moos.28:9-13).

Psalmirunoilija lausuu Pyhän Hengen innoittamana:

’Tulkaa, kohottakaamme ilohuuto Herralle (Yehovah), riemuhuuto pelastuksemme Kalliolle. - - Sillä Herra (Yehovah) on suuri Jumala, suuri kuningas yli kaikkien jumalien. Maan syvyydet ovat Hänen kädessänsä, ja Hänen ovat vuorten kukkulat. Hänen on meri, sillä Hän on sen tehnyt, ja kuiva maa, jonka Hänen kätensä ovat valmistaneet. Tulkaa, kumartukaamme ja polvistukaamme, polvillemme langetkaamme Herran (Yehovah), meidän Luojamme, eteen. Sillä Hän on meidän Jumalamme - . Hän on meidät tehnyt, ja Hänen me olemme, Hänen kansansa ja Hänen laitumensa lampaat’ (Psal.95:1-7; 100:3).

Nämä Israelille annetut lupaukset kuuluvat Jumalan nykyisellekin kansalle. Ne ovat viestejä, joita saamme sapatin myötä.”

Jumalan sanansaattajan Ellen Whiten aikaan ei Jumala korjauttanut hänellä eikä Hänen silloisella kansallaan sitä suurta vääryyttä, että Jumalan pyhä nimi YHVH, Yehovah, poistettiin Raamatusta ja tilalle laitettiin Lord, Herra, joka ei ole Hänen nimensä. Nyt on viimeinen aika korjata tämä vääryys, sillä luopumuksessa oleva adventtikansa on vaihtanut ainoan oikean jumalan YHVH Babylonin jumalaan Kolminaisuus, The Trinity. Siksi pyrin omalta osaltani ja kirjoituksissani korjaamaan tämän Raamattuun tehdyn suuren väärennöksen (katso Ilm.22:18-19).

Tätä EGW:n sanomaa sapatista kirjoittaessani sapattina viides maaliskuuta 2022, Venäjä käy kymmenettä päivää brutaalia hyökkäyssotaa Ukrainan kansaa vastaan, ja Jumalasta luopunut piskuinen Suomi johtajineen hakee turvaa Jumalan sijaan USA’sta ja Natosta. Ei hyvältä näytä! Suomen kansa, nyt meidän on viimeinen aika tehdä todellinen parannus, ja vaihtaa epäjumalat, katolinen Kolminaisuus ja Evoluutio, ainoaan oikeaan taivaan ja maan Luojaan, Israelin Jumalaan, Yehovah’aan. Ilman Jumalan Poikaa, Jeesusta Kristusta, emme voi mitään tehdä (Joh.15:5). On turha turvata USA’han, sillä pian se kansa luopuu viimeisestäkin vanhurskauden rippeestään, säätämällä sunnuntailain ja ryhtymällä vainoamaan Jumalan käskyt pitävää kansaa. Kun se tämän jumalattomuuden on tehnyt, se kansana tuhoutuu. Näin on Jumala ennalta Ellenin kautta ilmoittanut.

Ainoa turvamme on ikiaikojen Jumala YHVH (5Moos.33:27), sillä ”Hän korottaa kansat, ja Hän hävittää ne, Hän laajentaa kansakunnat, ja Hän kuljettaa ne pois. Maan kansan päämiehiltä Hän ottaa ymmärryksen ja panee heidät harhailemaan tiettömissä autioissa. He haparoivat pimeässä valoa vailla, ja Hän panee heidät hoipertelemaan kuin juopuneet” Job12:23-25. Jumala siunatkoon ja varjelkoon meitä syntisiä ja antakoon meille meidän syntimme anteeksi, aamen.

Vaikka sodan verenpunaiset pilvet leijuvat Euroopan yllä, voi sapatin ilo ja rauha olla sydämissämme, sillä turvanamme on Jeesus Kristus, joka on voittanut Saatanan vallan. Turvatkaamme Häneen, sillä Hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt.28:18).