Raamattu Nyt - Or Never

Maailma kiehuu ja kuohuu - mitä sanoo Raamattu?

Tähti, joka johdatti itämaan tietäjät vastasyntyneen Jeesus-lapsen luo (Matt.2:9,10) oli loistava enkelijoukko (Luuk.2:13). Kuvassa joulukuun täysikuu vuonna 2020.

Sapatti-iltana 18.12.2020

JEESUS TULEE PIAN!

”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen, uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa, jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.” Joh.14:1-3.

Rakas lähimmäisemme, näistä Jeesuksen sanoista on kulunut 1989 vuotta. Kautta tämän pitkän aikajakson ovat kristityt odottaneet Hänen lupauksensa toteutumista. Nyt, meidän aikanamme, ovat Jeesuksen toiseen tuloon liittyvät ennustukset vihdoin toteutumassa! Mitä pitää vielä tapahtua, ennen kuin Jeesus tulee? Kaikkien Danielin kirjan lopunaikaa koskevien ennustusten tulee ensin toteutua, samoin kaikki ennustetut lopunajan tapahtumat Ilmestyskirjassa. Näitä toteutumattomia ennustuksia on enää hyvin vähän jäljellä, mutta nykyinen kristikunta on yhtä tietämätön Jeesuksen toisesta tulosta kuin Juudan kansan hengelliset johtajat reilu kaksituhatta vuotta sitten Jeesuksen ensimmäisestä tulosta.

Miten voimme olla varmat, että elämme lopun ajassa, Jeesuksen tulon läheisyydessä? Varmuuden saamme Raamatun pisimmästä aikaprofetiasta, jossa profeetallinen päivä vastaa vuotta: ”Kahtatuhatta kolmeasataa iltaa ja aamua; sitten pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa (engl. käännöksen mukaan: pyhäkkö puhdistetaan).” Dan.8:14. Tämän 2300 vuoden aikajanan alkupiste on syksy 457 eKr., jolloin Persian kuningas Artakserkses antoi käskyn pakkosiirtolaisuudessa olevalle Juudan kansalle lähteä omalle maalleen jälleenrakentamaan raunioina ollutta Jerusalemin temppeliä. Dan. 9. luvussa aikaprofetian alkupäähän annetaan määrättyjä aikoja: 70 vuosiviikkoa eli 490 vuotta on säädetty Juudan kansalle, joka aika loppui 34 jKr., 7 vuosiviikkoa ja 62 vuosiviikkoa eli 483 vuotta voideltuun ruhtinaaseen, jolloin vuonna 27 jKr. Jeesus kastettiin Jordanissa ja Isä voiteli Hänet julkiseen tehtäväänsä Pyhällä Hengellään. Ruhtinaan voitelusta Juudan kansalle säädettyyn aikaan oli yksi vuosiviikko eli 7 vuotta. Keskellä vuosiviikkoa eli keväällä 31 jKr. Kristus tapettiin ristillä ja samalla Hän lakkautti uhripalvelusjärjestelmän, joka viittasi tulevaan Karitsaan, joka pois ottaa maailman synnin. Juudan kansalle säädettyä aikaa oli jäljellä 3 ½ vuotta. Syksyllä 34 jKr. Stefanus kivitettiin ja silloin Juudan kansalle säädetty aika loppui. Evankeliumia alettiin saarnata pakanoille. 2300 vuodesta jäi jäljelle 1810 vuotta, jotka ulottuivat syksyyn 1884.

”Näky illoista ja aamuista, joista oli puhe, on tosi, mutta sinä lukitse näky, sillä se tarkoittaa kaukaista aikaa.” Dan.8:26. Taivaallisen pyhäkön puhdistusta on suoritettu jo 176 vuotta! Kun tutkiva tuomio on Jumalan lasten kohdalla loppuun suoritettu ja heidän katumansa synnit on poistettu taivaan pyhäköstä, armon ovet sulkeutuvat tältä maailmalta. Alkaa suuri ahdistuksen aika, jonka lopussa Jeesus tulee hakemaan pelastettunsa taivaskotiin. Silloin Hän maksaa palkan kullekin pyhälle heidän tekojensa mukaan.

Noiden 1810 vuoden aikana seurakunnassa tapahtui suuri luopumus, muodostui hirmuvalta, joka julisti olevansa Jumala, pyrki muuttamaan Jumalan säätämät ajat ja lain. Rooman kirkon paavi on kautta aikojen ollut Jumalan ja Kristuksen suurin vastustaja maan päällä. Tälle pettävälle, Kristuksen sijaiseksi itseään nimittävälle vallalle Jumala määräsi valta-ajan 1260 vuotta Dan 7:25. Vuonna 538 jKr. kolmaskin areiolainen valtakunta, Itä-gootit, karkotettiin Roomasta paavin valtaannousun tieltä. Vuonna 1798 paavi vietiin vankeuteen Ranskaan ja silloin paavinvallalle säädetty valta-aika täyttyi. Kaikki, mitä tästä vallasta on Raamatussa ennustettu, on täydellisesti toteutunut ja mitä on vielä toteutumatta, se varmasti toteutuu. Se on aina ollut vainoamassa Korkeimman pyhiä ja pakottamassa kansat laittomuuteen eli omien Jumalan lakien vastaisten ihmiskäskyjensä alaisuuteen. Niitä, jotka ovat halunneet totella Jumalaa ja pitää Hänen käskynsä, on paavikirkkoon yhtynyt maallinen valta kohdellut mitä julmimmalla tavalla. Vuonna 1798 paavinvalta koki kuolinhaavan, mutta sen kuolinhaava on nyt miltei kokonaan parantunut (Ilm.13:12). Pian langenneet protestanttiset kirkot yhtyneinä maalliseen valtaan vaativat sunnuntain, väärän sapatin, pyhittämistä, yhdessä katolisten kanssa. Sunnuntai on paavin vallan merkki (Ilm.13:14–18). Raamatun sapatti on Yehovah'n vallan merkki ja sinetti (perjantai-illasta lauantai-iltaan). Se on Jumalan lain IV käsky. Paavin muuttamassa laissa lepopäiväkäsky on III käsky, tarkoittaen sunnuntaita, joka on tavallinen viikon ensimmäinen arkipäivä.

Kun 2300 vuoden profetia täyttyi syksyllä 1844, Jeesuksen herättämä adventtiliike alkoi julistaa kolmen enkelin sanomaa (Ilm.14:6–12). Silloin Hänen ”tuomion hetki” oli tullut, jae 7. Samassa jakeessa Luojamme ja Lunastajamme kehottaa kaikkia kumartamaan ja antamaan kunnian Hänelle, joka on maailmamme luonut; eli viettämään Raamatun lepopäivää laittomuuden ihmisen, eli paavin lepopäivän sijasta. Siihen aikaan Jeesus antoi kansalleen sapattitotuuden julistettavaksi kristikansalle, mutta kirkot hylkäsivät kolmen enkelin sanoman ja joutuivat pimeyteen. Siksi toinen enkeli julisti sanoman: ”Kukistunut, kukistunut on se suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat.” Kolmas enkeli varotti mitä vakavimmin kumartamasta petoa, paavinvaltaa, eli pyhittämästä sunnuntaita Luojan sapatin sijasta (jakeet 9-11). Jae 12 todistaa, että Jumalalla on jäännös, joka pitää Hänen käskynsä eikä Jumalan lain vastaisia ihmiskäskyjä, vainonkin uhatessa. Heillä on sama usko kuin Jeesuksella, joka oli kuuliainen Isän tahdolle ristinkuolemaan asti ja siitä hamaan ikuisuuteen.

Kolmen enkelin sanomaa julistetaan niin kauan kuin armonaikaa on. Taistelun loppuvaiheessa Jeesus täyttää käskyt pitävän kansansa Henkensä vuodatuksella. Silloin Ilm.18. luvun enkeli antaa voiman kolmen enkelin sanoman julistukselle. Lähetystyö tullaan päättämään Jumalan voiman ilmauksilla. Sitä ennen Saatana nostaa väärän herätysliikkeen ihmeitä tehden ja ilmestyen valkeuden enkelinä. Esiintyen Kristuksena Saatana julistaa muuttaneensa sapatin pyhyyden sunnuntaille. Tästä eksytyksestä Jeesus varoittaa meitä Matt.24:23–28: ”Jos silloin joku sanoo teille: ’Katso, täällä on Kristus’, tahi ’Tuolla’, niin älkää uskoko. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista valitutkin. Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut. Sentähden, jos teille sanotaan: ’Katso, hän on erämaassa’, niin älkää menkö sinne, tahi: ’Katso, hän on kammiossa’, niin älkää uskoko. Sillä niin kuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus. Missä raato (Saatana) on, sinne kotkat kokoontuvat.” Jakeessa 20 Jeesus kehottaa meitä erityisesti rukoilemaan, ettei pakomme tapahtuisi talvella eikä sapattina

Taas kristillinen maailma viettää joulua iloiten Jeesuksen ensimmäisestä tulosta ihmiseksi noin 2000 vuotta sitten, mutta en ole nähnyt merkkejä siitä, että kirkoissa saarnattaisiin kolmen enkelin sanomaa valmistaen tietä Jeesuksen toiselle tulolle, jolloin ”kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. Ja Hän lähettää enkelinsä suuren pasuunan pauhatessa, ja he kokoavat Hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.” Matt.24:29–31.

Rakkaan vaimoni Riitta-Maijan kanssa toivotamme sinulle runsaasti Jumalan siunausta ja terveyttä. 100–150 mikrogrammaa D-vitamiinia / vrk + sinkki suojaa koronalta (AlfaStudio/suoraa puhetta terveydestä.) On myös useita tutkimuksia C vitamiinin tehokkuudesta virustauteja vastaan. Sitä tulee ottaa muutamia 1000 mg tabletteja päivittäin tehokkaan suojan saamiseksi: violetlight.fi / Päivi Mäkeläinen.