Raamattu Nyt - Or Never

Maailma kiehuu ja kuohuu - mitä sanoo Raamattu?

Luonto elää, kukoistaa ja jatkaa elämistään Luojan säätämän järjestyksen mukaan. "Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät. Jumala siunasi heitä, ja Jumala sanoi heille: 'Olkaa hedelmällisiä, lisääntykää, täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi." 1Moos.1:27-28. Homosuhdetta Jumala ei siunaa, koska se ei voi täyttää Hänen käskyään lisääntyä. Homous on Yehovah'lle kauhistus ja VII käskyn rikkomista Foto: Reino Kuikka 2018

Mitä mieltä Yehovah on homoudesta?

Uskoni perusta on ”Näin sanoo Raamattu”. Olen tullut tietämään, että kaikki Raamatun käännökset eivät ole uskollisia alkuperäiskäsikirjoituksille, vaan niihin on tehty tahallaan tai ymmärtämättömyyttään muutoksia. Siksi minulla on erilaisia ja eri aikakausien käännöksiä, suomeksi ja englanniksi, voidakseni verrata niitä toisiinsa. Parhaita tietolähteitäni on BibleHub netissä. Valitsen elämäni ohjeeksi mahdollisimman sanatarkan Raamatun käännöksen. The King James Version’ia arvostetaan luotettavana engl. käännöksennä.

Jotkut homomyönteiset adventistisaarnaajat Amerikassa ovat vaatineet homovastaisten raamatunjakeiden poistamista Jumalan sanasta, heidän mielestään ne eivät sinne nykyaikana kuulu. Toiset saman henkiset ovat painattaneet uudeksi muokkaamansa raamatun, jossa Jumalan homovastainen kanta on muokattu homomyönteiseksi! Onko Kristuksen kielteinen kanta homouteen ja lesbouteen muuttunut meidän aikanamme, jolloin taivaan pyhäkön kaikkein pyhimmässä käydään tutkivaa tuomiota, lakikirjana pyhä Raamattu? Pian Jeesus Kristus tulee hakemaan kaikkien aikojen pelastettunsa taivaskotiin, siksi heidät tulee ennalta havaita taivaaseen kelvollisiksi. Muut kuolleet ja elossa olevat taivaaseen kelpaamattomat tuomitaan taivaassa 1000 vuoden aikana (Ilm.20:4), sielläkin lakikirjana väärentämätön Jumalan Sana.

Kuinka kukaan ihminen rohkenee väärentää Jumalan Sanaa, joka on meille pelastukseksi annettu, sillä se teko on suurimpia syntejä mitä ihmisraukka voi itselleen ja harhaanjohtamilleen sieluille tehdä? ”Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee; jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, josta tässä kirjassa on kirjoitettu”, Ilm.22:18–19.

Saadakseni tietää Raamatun Jumalan suhtautumisen homouteen ja lesbouteen, on minun parasta etsiä juuri ne jakeet, missä tästä aiheesta Jumalani puhuu. Päivi Räsäsen uskoa kunnioittaen valitsen Uuden Tien Raamatun käännöksestä Paavalin kirjeestä roomalaisille luvusta 1, jakeet 18–32, joissa Kristuksen Henki kertoo juuri nykyisestä kehitysoppiuskovaisten ajasta, jolloin me luomiskertomukseen uskovat odotamme Kristuksen ilmestymistä tekemään lopun jumalattomasta maailmasta ja hakemaan Hänen pelastettunsa taivaskotiin:

”Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa. Se, mitä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan, sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Ovathan Hänen näkymätön olemuksensa, Hänen ikuinen voimansa ja jumalallisuutensa, kun niitä Hänen teoissaan tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään puolustaa itseään. Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole Häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltaan turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan olevansa viisaita he ovat tyhmistyneet ja muuttaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavan ihmisen sekä lintujen, nelijalkaisten ja matelevien kuvan kaltaiseksi (luomiskertomus vaihtunut kehitysoppiin). Sen tähden Jumala on heidät hylännyt sydäntensä saastaisten himojen valtaan, häpäisemään omat ruumiinsa. Vaihtaen Jumalan totuuden valheeseen he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iäti. Aamen. Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojensa valtaan. Heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnottomaan. Luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolten kanssa miehet ovat samoin kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet riettautta miespuolet miespuolten kanssa, saaden tästä eksymyksestään ansaitsemansa palkan (AIDS alkoi levitä ihmispopulaatioon homojen kautta). Koska heille ei ole kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, Jumala on jättänyt heidät oman kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia. He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä. He ovat korvaan kuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahan keksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta. Vaikka he tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että sellaisia tekevät ovat ansainneet kuoleman, he eivät ainoastaan itse tee niitä, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistään, kun muut tekevät samoin.”

Äsken luettu Kristuksen Hengen suora todistus on minulle täyttä Jumalan sanaa. Tämä todistus kertoo selvin sanoin luopumuksen ajasta jossa elämme, niin kirkkojen kuin valtioiden johtajista sekä kansan enemmistöstä. Me emme voi muuttaa Jumalan sanaa ilman rangaistusta viimeisellä tuomiolla, mutta me voimme tässä elämässä katuen pyytää Yehovah'lta anteeksi syntejämme Jeesuksen sovitustyön ansiosta, silloin Kristus sanoo meille niin kuin syntiselle naiselle: ”En minäkään sinua tuomitse. Mene, äläkä tästedes enää syntiä tee”, Joh.8:11. Jeesus antaa meille voiman tulla Jumalan lapsiksi (Joh.1:12).

Homous ja lesbous ovat kuolemansyntejä, niin kuin Kristuksen Henki Paavalin kautta meitä muistuttaa: ”Älä makaa miehenpuolen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan. Se on kauhistus.” 3Moos.18:22. ”Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan, he molemmat tekevät kauhistuksen. Heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.” 3Moos.20:13. ”Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, epäjumalien palvelijat, avionrikkojat, eivät miehille antautuvat ja miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat, ahneet, juomarit, pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa”, 1Kor.6:9-10. Tässä lueteltiin osa synneistä, jotka katumattomina johtavat kadotukseen, toiseen kuolemaan (Ilm.20:14–15) niiden joukossa on homous. Kuitenkin voimme saada syntimme anteeksi Kristuksen ansiosta, mikäli tunnemme tarvitsevamme vapautusta tuon synnin orjuudesta: ”Tuommoisia te olitte, jotkut teistä. Mutta teidät on pesty, pyhitetty ja vanhurskautettu meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengessä.” jae 11.

Jumala on rakkaus (1Joh.4:8,16), Hän ei ole koskaan ajatellut muuttaa miehen ja naisen välistä rakkaussuhdetta homo- tai lesbosuhteiksi, jotka ovat Hänelle kauhistuksia. Tämä kauhistus Jumalalle on Jumalan vastaista jesuiittamaista ”rakkautta”, joka on sielun vihollisesta lähtöisin. Jos olen mielestäsi väärässä, osoita minulle Raamatulla, missä olen erehtynyt, mutta jos olet samaa mieltä kanssani, toivon, että olet itse tutkinut Raamatusta, mitä mieltä Jumala on homo- ja lesbosuhteista. Jumala sinua siunatkoon ja johtakoon totuuteen. Aamen.

Sodoma ja Gomorra 1Moos.19:1-29

"Hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit, tuomiten ne häviöön ja asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes elävät jumalattomasti." 2Piet.2:6.

Ilman Jumalan sanaa nuoret ovat tuuliajolla.

Homouden salat julki