Raamattu Nyt - Or Never

Maailma kiehuu ja kuohuu - mitä sanoo Raamattu?

Koronaviruksen vuoksi kansojen talous vedetään lamaan ja ihmiset eristetään poteroihinsa.

Perkele pitää suurta vihaa!

”Voi maata ja merta, sillä Perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!” Ilm.12:12. Samaan aikaan Jumalan käskyt pitävä kansa julistaa viimeisen armonsanoman tuhontietä kulkevalle ihmissuvulle: ”Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan.” Ilm.18:1.

Maailma näyttää nyt olevan miltei kokonaan Perkeleen vallassa, mutta YHVH (Yehovah) hallitsee meidän langennutta maailmaamme ja koko valtavaa maailmankaikkeutta rakkaan Poikansa kautta, jolle Hän on antanut kaiken vallan: ”Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi; ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.” Matt.28:18. Jeesuksen tulo kunniassaan ja kirkkaudessaan on aivan lähellä: ”Katso, Hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä Hänet, niidenkin, jotka Hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat Hänen tullessansa. Totisesti, amen.” Ilm.1:7. Hänen tuloaan edeltää suuren taistelun huipentuma sieluistamme Kristuksen ja Saatanan välillä. Nyt Jeesus haluaa pelastaa niin monta sielua kuin mahdollista ikuiseen, synnittömään elämään uudeksi luomassaan maassa, kun taas Perkele haluaa viedä mukanaan niin monta sielua kääntymättömänä kuin on mahdollista tuliseen järveen, jossa he palavat tomuksi kuin oljenkorret (Malakia 4. luku).

Jeesuksen valtakunnan sota-aseet ovat totuus, vanhurskaus ja rakkaus. Perkeleen valtakunnan aseet ovat valhe, eksytys ja silmitön viha. Saatana järkyttää maapallon tasapainoa ilmastonmuutoksilla, maanjäristyksillä ja erilaisilla vitsauksilla kuten kulkutaudeilla. Perkele toimii yhdessä tehokkaimman järjestönsä kanssa maan päällä: Rooman kirkon kanssa, jonka jesuiittapaavi pyrkii koko maailman hengelliseksi ja poliittiseksi johtajaksi keinoja kaihtamatta. Ilmestyskirjan 13. luku on pian täyttymässä myös viimeisiä jakeitaan myöten! Amerikan nykyisen presidentin Korona-virusneuvonantaja on jesuiitta. Millaisia ovat jesuiitat, googlaa hakusanalla ”Jesuiittavala”. Löydät sen Paavo Virtaniemen tai Petri Paavolan julkaisemana, niin varmaan kauhistut!

Samalla kun Saatana pyrkii pitämään runtelemansa kansat synnin tilassa ja suuntaa heidän huomionsa maapallon säästämiseen asuinkelvollisena vuosisadoiksi ja tuhansiksi eteenpäin, Yehovah'n jäännös julistaa parannuksen kastetta Kristuksessa, sillä kaiken loppu on lähellä ja uuden alku on käsillä: ”Ja valtaistuimella istuva sanoi: 'Katso, uudeksi minä teen kaikki'. Ja Hän sanoi: 'Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet'” Ilm.21:5. Jäännös julistaa: ”Erotkaa Babylonista, lähtekää luopio-ekumeniasta, sillä mitä yhteistä on Kristuksella ja Beliarilla eli Saatanalla?" 2Kor.6:14–16.

Viimeistä armonsanomaa valottaa Kristuksen sanansaattaja Ellen G. White kirjassa ”Suuri Taistelu Kristuksen ja Saatanan välillä”, sivuilla 603–605:

”Minä näin taivaasta tulevan alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan. Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: ”Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi.” ”Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: ”Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.” Ilm.18:1,2,4.

Tämä raamatunkohta tarkoittaa sitä aikaa, jolloin Ilmestyskirjan 14. luvun toisen enkelin sanoma Babylonin lankeemuksesta on julistettava uudelleen lisättynä maininnalla siitä turmeluksesta, mikä on tunkeutunut niihin eri järjestöihin, jotka muodostavat Babylonin sen jälkeen, kun sanoma ensin julistettiin kesällä 1844. Tässä kuvaillaan uskonnollisen maailman kauheaa tilaa. Aina kun totuus hylätään, ihmisten mieli pimentyy ja sydän paatuu, kunnes he lopulta vaipuvat julkeaan jumalattomuuteen. Jumalan antamista varoituksista välittämättä he jatkuvasti tallaavat jalkoihinsa yhden siveyslain käskyn, kunnes heidät saadaan vainoamaan niitä, jotka sitä kunnioittavat. Kristuksen sanan ja Hänen kansansa halveksiminen on Hänen itsensä halveksimista. Kun kirkkokunnat hyväksyvät spiritismin opit, lihallista sydäntä pidättävät rajoitukset poistuvat, ja uskonnollisuus tulee pahinta vääryyttä salaavaksi verhoksi. Usko henki-ilmestyksiin avaa oven villitseville hengille ja riivaajien opeille, ja siten pimeyden enkelit pääsevät vaikuttamaan seurakunnissa.

Babylonin tilasta ennustuksen esittämänä aikana sanotaan, että ”hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa.” Ilm.18:5. Se on täyttänyt syntimittansa, ja hävitys on pian kohtaava sitä. Mutta siellä on vielä Jumalan kansaa, ja ennen hänen tuomioittensa toteutumista nämä uskolliset Jumalan palvelijat täytyy kutsua sieltä pois, ”etteivät tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi kärsiä hänen vitsauksistansa”. Tästä syystä syntyy sen enkelin kuvaama liike, joka tulee alas taivaasta, valaisee maan kirkkaudellaan ja voimallisella äänellään julistaa Babylonin synnit. Hänen sanomansa yhteydessä kuuluu kutsu: ”Lähtekää ulos siitä, te minun kansani.” Nämä tiedotukset liittyneinä kolmannen enkelin sanomaan muodostavat viimeisen varoituksen, joka annetaan maan asukkaille.”

Kolmannen enkelin sanoma: ”Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: ”Jos joku kumartaa petoa (paavinvaltaa) ja sen kuvaa (sunnuntaita, jota koko luopunut kristikansa pitää viikkopyhänään) ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä (eli noudattaa sunnuntailakia Jumalan sapatin sijasta), niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.” Ilm.13:9–11.

Nyt valmistellaan sunnuntailakia, sillä tämän väärän lepopäivän rikkominen yhdistetään aikamme kaikkiin Saatanan aikaansaamiin vitsauksiin luonnonmullistuksista koronaviruksiin. Sunnuntailaki astuu ensiksi voimaan Amerikan Yhdysvalloissa, joka kansana tulee sen tähden tuhoutumaan. Jumala ottaa siltä varjeluksensa pois. Väärän sapatin pakottaminen tulee maailmanlaajuiseksi. Kun tutkiva tuomio on jokaisen elossaolevankin sielun kohdalta suoritettu loppuun, sulkeutuu armonovi, eikä kukaan syntinen voi enää pelastua. Suuren ahdistuksen ajan lopussa Jeesus tulee hakemaan ristinkuolemallaan lunastamansa kaikkien aikojen pyhät taivaan Jerusalemiin (Ilm.14:14). Ja niin he saavat aina olla Yehovah'n ja Karitsan kanssa.

”Ja katso, minä tulen pian, autuas se, joka ottaa tämän kirjan ennustuksen sanoista vaarin!”

Horisontissa sunnuntailaki.