Raamattu Nyt - Or Never

Maailma kiehuu ja kuohuu - mitä sanoo Raamattu?

Tänä vuonna 2020 tulee 25 vuotta siitä kun muutimme Etelä-Suomen asutuskeskuksesta maalle pohjoiseen Jumalan johdatuksesta. Täällä talvet ovat lumisia, ainakin vielä.

Profetiat täyttyvät, Jeesus tulee!

Raamattu on todella Jumalan sanaa, se ennustaa meidänkin aikamme tapahtumia. Kaikki toteutuu juuri niin kuin Jumala on ennustanut niiden tapahtuvan. Jeesuksen ensimmäinen tuleminen kaikkine yksityiskohtineen oli ennustettu Jumalan valitsemien profeettojen kautta. Jeesus Kristus täytti tarkalleen kaikki nuo ennustukset pienintä piirtoa myöten. Jeesuksen toinen tuleminen on samoin ennustettu Raamatussa. Hänen tulemiseensa liittyvät profetiat ovat täyttymässä silmiemme edessä! Saatana ei luovuta taistelutta. Suuri taistelu Kristuksen ja Saatanan, - totuuden ja valheen välillä, on kiihtymässä huippuunsa. Kukaan meistä ei voi olla tämän taistelun sivustakatsoja, sillä siinä on kyse meidän sieluistamme: valitsemmeko herraksemme ja pelastukseksemme sapatin Herran Jeesuksen Kristuksen, vai antaudummeko suurelle pettäjälle ja otamme itseemme pedon merkin. Valinta on tehtävä ennen kuin armonovet sulkeutuvat. ”Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.” 2Kor.6:2, loppuosa.

Kristus valitsi sanansaattajakseen nuoren Ellen Golden Whiten (os. Harmon) 1827 - 1915. Hänen kauttaan Jeesus lähetti seurakunnalleen tärkeitä sanomia. Ellenillä oli Jeesuksen Kristuksen todistus, joka on profetian henki: ”Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus.” Ilm.12:17. ”Sillä Jeesuksen todistus on profetian henki.” Ilm.19:10, loppuosa. Vertaa Ellenin kautta annettuja ennustuksia maailmanhistorian viimeisistä tapahtumista aikamme tuoreisiin uutistapahtumiin, niin huomaat että nyt on viimeinen aika. Todistuksia kirjasta MARANATA Herramme tulee, sivulta 189:

”Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, onnettomuus kulkee kansasta kansaan, ja suuri myrsky nousee maan perimmäisistä ääristä.” Jer.25:32.

”Pian syntyy vakavia rauhattomuuksia kansojen kesken – rauhattomuuksia, jotka eivät pääty, ennen kuin Jeesus tulee. Meidän tulee liittyä yhteen lujemmin kuin koskaan aikaisemmin ja palvella Häntä, jolla on valtaistuimensa taivaassa ja jonka kuninkuus on yli kaiken. Jumala ei ole hylännyt kansaansa, ja meidän voimamme on siinä, ettemme hylkää Häntä.

Jumala tuomitsee maan. Sotien melske ja sanomat sodista sekä tuhoisat tulipalot ja tulvat osoittavat selvästi, että vaivan aika, joka vain pahenee loppua kohti, on hyvin lähellä. Meillä ei ole yhtään aikaa hukattavana. Sodan henki kuohuttaa maailmaa. Danielin kirjan 11. luvun profetiat ovat hyvin lähellä lopullista täyttymystään.”

”Pian kansojen väliset erimielisyydet puhkeavat esiin voimalla, jota emme nyt pysty aavistamaankaan. Nykyhetki kiinnostaa suunnattomasti kaikkia ihmisiä. Hallitsijoiden ja valtiomiesten, luottamustehtävissä olevien ja päättäjien; kaikkien ajattelevien ihmisten huomio kiinnittyy maaiman tapahtumiin. He katselevat kansojen välillä vallitsevia kireitä, levottomia suhteita. He tarkkailevat voimaa ja vauhtia, jolla kaikki tapahtuu, ja tajuavat, että jotakin suurta ja ratkaisevaa on tapahtumassa: maailma on joutumaisillaan valtavaan kriisiin.

Jumala on armossaan antanut meille lisäaikaa. Meidän tulee nyt käyttää kaikki taivaasta saamamme voimat työhön niiden hyväksi, jotka hukkuvat tietämättömyyteensä. Emme saa viivytellä. Totuutta tulee julistaa maan pimeimmässäkin kolkassa. - - Meillä on tehtävänämme suuri työ, joka on annettu nykyisen totuuden tunteville.”

”Maailmanhistorian viimeiset tapahtumat ovat tulvillaan sotia. Ihmisiä koettelevat kulkutaudit, vitsaukset ja nälkä. Syvyyksien vedet tulvivat yli äyräidensä. Tulipalot ja tulvat tuhoavat ihmisten omaisuuden ja vievät heidän henkensä. Meidän tulisi valmistautua niitä asuinsijoja varten, jotka Kristus on mennyt valmistamaan Häntä rakastaville. Siellä saamme levon maan vaivoista ja taisteluista.” (Katso Efes.6:12).

Mitä on pian edessä, siitä profetian henki jatkaa sivulta 191:

”Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!” Ilm.12:12.

”Kun ihmiset etääntyvät yhä kauemmaksi Jumalasta, tottelemattomuuden lapset annetaan Saatanan hallintaan. Hän syytää tuhoa ihmiskunnan keskuuteen. Maalla ja merellä tapahtuu suuria onnettomuuksia. Tulvat ja tulipalot tuhoavat ihmisten omaisuuden ja vievät heidän henkensä. Saatana syyttää tästä niitä, jotka kieltäytyvät kumartamasta hänen pystyttämäänsä kuvaa. Hänen apurinsa väittävät seitsemännen päivän adventistien saaneen aikaan kaikki nämä hankaluudet. ”Nämä ihmiset uhmaavat lakia”, he sanovat, ”he eivät pyhitä sunnuntaita. Jos heidät pakotettaisiin noudattamaan sunnuntailakia, nämä hirveät koettelemukset päättyisivät.”

”Onnettomuuksia tapahtuu – mitä kauhistuttavimpia ja odottamattomimpia onnettomuuksia. Hävitys seuraa toistaan. Jos ihmiset ottavat vaarin Jumalan opetuksista, ja jos seurakunnat katuvat ja palaavat kuuliaisuuden tielle, joitakin kaupunkeja säästetään sillä kertaa. Mutta jos Saatanan pettämät ihmiset jatkavat samaa tietä kuin ovat tähän asti kulkeneet, välittämättä Jumalan laista ja levittäen valheita, Jumala sallii onnettomuuksien kohdata heitä, jotta he heräisivät jälleen.”

"Tuomion ankaruus riippuu ihmisten pahuudesta ja heidän saamansa valon määrästä. Jos he ovat tunteneet totuuden, rangaistus on sen mukainen.”

"Saatana tulkitsee tapahtumat omalla tavallaan, ja he (maailman johtavat miehet) ajattelevat juuri niin kuin hän toivookin: että onnettomuudet johtuvat sunnuntailain rikkomisesta. Toivoen siten tyynnyttävänsä Jumalan vihan he säätävät sunnuntain pyhittämisen vahvistavia lakeja. He luulevat palvelevansa Jumalaa korottamalla tämän väärän lepopäivän yhä korkeammalle ja pakottamalla ihmiset sitä noudattamaan. Niitä, jotka kunnioittavat Jumalaa pyhittämällä oikean sapatin, pidetään Jumalalle uskottomina, vaikka sitä tosiasiassa ovat ne, jotka polkevat jalkoihinsa Eedenissä asetetun sapatin.”

On suurta armoa, että tiedämme etukäteen mitä on tulossa, silloin mikään ei tule yllätyksenä. Olemme tietoisia siitä, miten maailman kaaosmainen tila liittyy Jeesuksen paluuseen. Se saa meidät yhä tiiviimmin liittymään rakkauden sitein Vapahtajaamme ja Isäämme Jumalaamme. Aamen.

Babylonin vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet!