Raamattu Nyt - Or Never

Maailma kiehuu ja kuohuu - mitä sanoo Raamattu?

Minun versioni hirmuisesta kuvapatsaasta vuodelta 1994, jossa voimansa tunnossa pullisteleva kuvapatsas on alaston, vailla Kristuksen vanhurskautta (Ilm.3:17).

Daniel selittää aikaamme koskevan unen, osa 1

Vuosina 1977–1978 sain Jumalan johdatuksesta vastaanottaa ”kolmen enkelin sanoman” (Ilm.14:6–12). Koska olin jo kokenut pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa, adventtisanomassa avatut lopunaikaan sinetillä suljetut Danielin kirjan valtavat profeetalliset näyt saivat minut ihastuksella ja suurella kunnioituksella yhä syvemmin rakastumaan Raamatun Jumalaan, Hänen ylivertaiseen viisauteensa ja tapaansa hallita maailmankaikkeutta. ”Yksi päivä on Yehovah'n edessä niin kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niin kuin yksi päivä” (2Piet.3:8; Psal.90:4). Jumalan sanansaattajan Ellen Golden Whiten kirjoittamat suurenmoiset todistukset seurakunnalleen, sekä hänen valtavan tuottoisa raamatullinen ja profeetallinen kirjallisuutensa on parasta, mitä adventtiliikkeeltä olen lahjaksi saanut. Nykyinen Adventtikirkko ei ole enää sama, kuin 1970-luvun lopulla, saatikka sitten ennen ensimmäistä maailmansotaa ja liikkeen uranuurtajien eläessä. Uranuurtajien aikaan nuori seurakunta oli FILADELFIA (Ilm.3:7-13), nykyään se on LAODIKEA (Ilm.3:14-22. Jos sisar Ellen eläisi nyt, hän ei voisi liittyä nykyiseen Adventtikirkkoon, joka on viety ekumeniaan eli liitetty sen kautta suuren Babylonin orjuuteen. Nyt on maailmanlaajuisessa adventtiliikkeessä suuren herätyksen ja uskonpuhdistuksen aika, josta sisar Ellen ennusti. Jos Ellen eläisi nyt, hän olisi uskonpuhdistusliikkeen suurimpia vaikuttajia, niin kuin hän kirjallisuutensa kautta todella yhä onkin! Filadelfian seurakunta jatkuu totuuden tähden erotetuissa tai eronneissa itsenäisissä SPA-uskovaisten seurakunnissa aina Jeesuksen II tuloon asti.

Koska lopunajan historiassa Pohjois-Amerikka näyttelee suurta osaa suuressa taistelussa Kristuksen ja Saatanan välillä, Kristuksen Henki herätti erään amerikkalaisen maanviljelijän tutkimaan Danielin ja Ilmestyskirjan ennustuksia. Jo ennen maailmamme luomista Yehovah oli valinnut William Millerin tähän tehtävään (Efes.1:4). Hänen kauttaan Kristus avasi lopunajan aikaennustukset, jotka olivat sinetöidyt siihen aikaan asti (Dan.12:9).

Kirjoituksestani tulikin niin pitkä, että jouduin jakamaan sen kahteen osaan. Tässä ensimmäisessä osassa on Danielin kirjan toinen luku ja osassa kaksi kerron kuinka tarkasti ennustus on toteutunut, missä ajassa olemme kuvapatsasta, sekä mitä on tapahtuva tästä ajasta eteenpäin, aina uudeksi luotuun maailmaamme asti.

Aikamme Eurooppaa koskeva ennustus löytyy Danielin kirjan toisesta luvusta, joka kuuluu näin vuoden 1933 käännöksen mukaan: jae 1) Nebukadnessarin toisena hallitusvuotena (605 eKr.) näki Nebukadnessar unia, ja hänen mielensä oli levoton eikä hän enää saanut unta. 2) Silloin kuningas käski kutsua tietäjät ja noidat, velhot ja kaldealaiset ilmoittamaan kuninkaalle hänen unensa; ja he tulivat ja astuivat kuninkaan eteen. 3) Ja kuningas sanoi heille: ”Minä olen nähnyt unen, ja mieleni on levoton, kunnes saan tietää sen unen.” 4) Silloin kaldealaiset puhuivat kuninkaalle araminkielellä: ”Eläköön kuningas iankaikkisesti! Sano uni palvelijoillesi, niin me ilmoitamme sen selityksen.” 5) Kuningas vastasi ja sanoi kaldealaisille: ”Tämä minun sanani on peruuttamaton: Ellette ilmoita minulle unta ja sen selitystä, niin teidät hakataan kappaleiksi ja teidän talonne tehdään soraläjiksi. 6) Mutta jos te ilmoitatte minulle unen ja sen selityksen, niin te saatte minulta lahjoja ja antimia ja suuren kunnian. Sentähden ilmoittakaa minulle uni ja sen selitys.” 7) He vastasivat toistamiseen ja sanoivat: ”Kuningas sanokoon unen palvelijoilleen, niin me ilmoitamme sen selityksen.” 8) Kuningas vastasi ja sanoi: ”Minä huomaan selvästi, että te vain koetatte voittaa aikaa, koska näette peruuttamattomaksi tämän minun sanani, 9) että ellette ilmoita minulle unta, on teillä edessä vain yksi tuomio. Sillä te olette sopineet keskenänne, että puhutte minun edessäni valheellista ja turmiollista puhetta toivoen, että aika muuttuu. Sentähden sanokaa minulle uni; silloin minä tiedän, että te osaatte ilmoittaa minulle selityksen siihen.” 10) Kaldealaiset vastasivat kuninkaan edessä ja sanoivat: ”Ei ole maan päällä ihmistä, joka kykenisi selittämään sen, mitä kuningas sanoi. Eikä yksikään suuri ja voimallinen kuningas ole koskaan vaatinut tämänkaltaista asiaa keneltäkään tietäjältä, noidalta tai kaldealaiselta. 11) Sillä asia, jota kuningas vaatii, on vaikea, eikä ole ketään, joka voisi sen kuninkaalle selittää, paitsi jumalat, joiden asuinsija ei ole ihmisten tykönä.” 12) Tästä kuningas suuttui ja julmistui kovin ja käski tappaa kaikki Baabelin viisaat. 13) Kun tästä oli käsky annettu ja viisaat piti tapettaman, etsittiin Danielia ja hänen tovereitaan tapettaviksi. 14) Silloin Daniel antoi viisaan ja taitavan vastauksen Arjokille, kuninkaan henkivartioväen päällikölle, joka oli lähtenyt tappamaan Baabelin viisaita. 15) Hän vastasi ja sanoi Arjokille, kuninkaan päällikölle: ”Miksi on kuningas antanut niin ankaran käskyn?” Silloin Arjok kertoi Danielille asian. 16) Niin Daniel meni palatsiin ja pyysi kuningasta antamaan hänelle aikaa, että hän saisi ilmoittaa kuninkaalle selityksen. 17) Sitten Daniel meni kotiinsa ja kertoi asian tovereillensa Hananjalle, Miisaelille ja Asarjalle 18) kehoittaen heitä rukoilemaan armoa taivaan Jumalalta tämän salatun asian tähden, ettei Danielia ja hänen tovereitansa tapettaisi muiden Baabelin viisaiden kanssa. 19) Silloin salaisuus ilmoitettiin Danielille yöllisessä näyssä. Niin Daniel kiitti Jumalaa. 20) Daniel lausui ja sanoi: ”Olkoon Jumalan nimi kiitetty iankaikkisesta iankaikkiseen, sillä Hänen on viisaus ja voima. 21) Hän muuttaa ajat (times = vuodet, Dan.7:25) ja hetket (seasons = vuodenajat, KJV), Hän syöksee kuninkaat vallasta ja korottaa kuninkaat valtaan, Hän antaa viisaille viisauden ja taidollisille ymmärryksen. (Hän muuttaa vuodet ja vuodenajat, kuninkaiden ajat olla vallassa, RK:n huomautus) 22) Hän paljastaa syvät ja salatut asiat, Hän tietää, mitä pimeydessä on, ja valkeus asuu Hänen tykönänsä. 23) Sinua, minun isieni Jumala, minä kiitän ja ylistän siitä, että olet antanut minulle viisauden ja voiman ja että nyt annoit minun tietää, mitä me sinulta rukoilimme. Sillä sinä annoit meidän tietää kuninkaan asian.” 24) Sitten Daniel meni Arjokin tykö, jolla oli kuninkaan määräys tappaa Baabelin viisaat. Hän meni ja sanoi hänelle näin: ”Älä tapa Baabelin viisaita; vie minut kuninkaan eteen, niin minä ilmoitan kuninkaalle selityksen.” 25) Silloin Arjok vei kiiruusti Danielin kuninkaan eteen ja sanoi tälle näin: ”Minä olen löytänyt juutalaisten pakkosiirtolaisten joukosta miehen, joka ilmoittaa kuninkaalle selityksen.” 26) Kuningas vastasi ja sanoi Danielille, jonka nimenä oli Beltsassar: ”Voitko sinä ilmoittaa minulle unen, jonka minä näin, ja sen selityksen?” 27) Daniel vastasi kuninkaalle ja sanoi: ”Salaisuutta, jonka kuningas tahtoo tietää, eivät viisaat, noidat ja tietäjät eivätkä tähtienselittäjät voi ilmoittaa kuninkaalle. 28) Mutta on Jumala taivaassa; Hän paljastaa salaisuudet ja ilmoittaa kuningas Nebukadnessarille, MITÄ ON TAPAHTUVA AIKOJEN LOPUSSA. Tämä on sinun unesi, sinun pääsi näky, joka sinulla oli vuoteessasi.

29) Kun sinä, kuningas, olit vuoteessasi, nousi mieleesi ajatus, mitä tämän jälkeen on tapahtuva; ja Hän, joka paljastaa salaisuudet, ilmoitti sinulle, mitä tapahtuva on. 30) Ja tämä salaisuus on paljastettu minulle, ei oman viisauteni voimasta, ikään kuin minulla olisi sitä enemmän kuin kenelläkään muulla ihmisellä, vaan sentähden että selitys ilmoitettaisiin kuninkaalle ja sinä saisit selville sydämesi ajatukset. 31) Sinä näit, kuningas, katso, oli iso kuvapatsas. Se kuvapatsas oli suuri, ja sen kirkkaus oli ylenpalttinen. Se seisoi sinun edessäsi, ja se oli hirvittävä nähdä. 32) Kuvan pää oli parasta kultaa, sen rinta ja käsivarret hopeata, sen vatsa ja lanteet vaskea. 33) Sen sääret olivat rautaa, osaksi savea. 34) Sinun sitä katsellessasi irtautui kivilohkare – ei ihmiskäden voimasta – ja iski kuvapatsaan jalkoihin, jotka olivat rautaa ja savea, ja murskasi ne. 35) Silloin musertuivat yhdellä haavaa rauta, savi, vaski, hopea ja kulta, ja niiden kävi kuin akanain kesäisillä puimatantereilla: tuuli vei ne, eikä niistä löydetty jälkeäkään. Mutta kivestä, joka oli kuvapatsaan murskannut, tuli suuri vuori, ja se täytti koko maan.

36) Tämä oli se uni, ja nyt sanomme kuninkaalle sen selityksen. 37) Sinä, kuningas, olet kuningasten kuningas, jolle taivaan Jumala on antanut vallan, voiman, väkevyyden ja kunnian 38) ja jonka käteen Hän on antanut ihmiset, missä ikinä heitä asuu, ja kedon eläimet ja taivaan linnut, asettaen sinut kaikkien niiden valtiaaksi: sinä olet se kultainen pää. 39) Mutta sinun jälkeesi nousee toinen valtakunta, joka on halvempi kuin sinun; ja sitten kolmas valtakunta, joka on vaskea ja joka hallitsee kaikkea maata. 40) Ja neljäs valtakunta on tuleva, luja kuin rauta; niin kuin rauta musertaa ja särkee kaiken, niin kuin rauta murskaa, niin se on musertava ja murskaava ne kaikki. 41) Ja että sinä näit jalkain ja varvasten olevan osittain savenvalajan savea, osittain rautaa, se merkitsee, että se on oleva hajanainen valtakunta; kuitenkin on siinä oleva raudan lujuutta, niin kuin sinä näit rautaa olevan saven seassa. 42) Ja että jalkojen varpaat olivat osaksi rautaa, osaksi savea, se merkitsee, että osa sitä valtakuntaa on oleva luja, osa sitä on oleva hauras. 43) Että sinä näit rautaa olevan saven seassa, se merkitsee, että vaikka ne sekaantuvat toisiinsa ihmissiemenellä, ne eivät yhdisty toinen toiseensa, niin kuin ei rautakaan sekaannu saveen. 44) Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti, 45) niin kuin sinä näit, että kivilohkare irtautui vuoresta – ei ihmiskäden voimasta – ja murskasi raudan, vasken, saven, hopean ja kullan. Suuri Jumala on ilmoittanut kuninkaalle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva. Ja uni on tosi ja sen selitys luotettava.”

46) Silloin kuningas Nebukadnessar lankesi kasvoillensa ja kumartui maahan Danielin edessä ja käski uhrata hänelle ruokauhria ja suitsutusta. 47) Kuningas vastasi Danielille ja sanoi: ”Totisesti on teidän Jumalanne jumalien Jumala ja kuningasten Herra ja se, joka paljastaa salaisuudet; sillä sinä olet voinut paljastaa tämän salaisuuden.” 48) Sitten kuningas korotti Danielin ja antoi hänelle paljon suuria lahjoja ja asetti hänet koko Baabelin maakunnan herraksi ja kaikkien Baabelin viisaitten ylimmäiseksi päämieheksi. 49) Ja Danielin anomuksesta kuningas antoi Sadrakin, Meesakin ja Abednegon hoitaa Baabelin maakunnan hallinnon. Mutta Daniel jäi kuninkaan hoviin."

Halusin kirjoittaa Danielin kirjan toisen luvun kokonaan, koska se on niin mahtava kertomus Israelin Jumalasta, jonka käsissä on koko maailmankaikkeus ja meidän pieni planeettamme. Kaikki tapahtuu Hänen suunnitelmansa mukaan, jonka Hän on ennalta ilmoittanut palvelijoilleen profeetoille. Toisessa osassa tarkastelen, miten tarkasti kuvapatsasnäky on toteutunut ja olen varma siitä, että mikä vielä on toteutumatta, se varmasi toteutuu.