Raamattu Nyt - Or Never

Maailma kiehuu ja kuohuu - mitä sanoo Raamattu?

Kuu muuttuu ikäänkuin vereksi, ennenkuin tulee Yehovah'n päivä, se suuri ja peljättävä. Fotoart Reino Kuikka 2019

Raamattu julistaa Jeesuksen paluuta

Noin 2000 vuotta sitten Jeesus Kristus täytti kaikki Raamatun ennustukset Messiaan ensimmäisestä tulosta. Hänen ensimmäinen tulonsa ihmiseksi tapahtui noin 4000 vuotta maailmamme luomisesta. Pian, kuinka pian, sitä en tiedä tarkkaan, tulee täyteen 6000 vuotta maailmamme luomisesta ja silloin Jeesus tulee toisen kerran. Hänen toisessa tulemisessaan alkaa SUURI HERRAN (YHVH) PÄIVÄ, joka kestää tuhannen vuotta. Sen lopussa täyttyy maailmallemme säädetty aika 7000 vuotta. (Heprealaisessa tekstissä on Jumalan erisnimenä YHVH, Yehovah, sen tilalle on Raamatun käännöksiin myöhemmin laitettu Jumalan nimeksi Herra, joka ei ole Jumalan erisnimi, vaan arvonimi. Ilm.22:18–19).

”Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että ”yksi päivä on Herran ( kreik. Kurios, aramink. Jehovah) edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niin kuin yksi päivä” 2Piet.3:8.

Maailmamme luotiin kuudessa päivässä, ja Luoja lepäsi seitsemännen päivän ja pyhitti sen lakinsa neljännen käskyn mukaan. Seitsenpäiväinen viikkorytmi sapatteineen todistaa Hänestä, joka on maailmankaikkeuden Luoja. Kun ihminen lankesi syntiin ja tuli kuolevaiseksi, Jumala sääti ihmissuvulle kuusituhatta vuotta vastaanottaakseen pelastuksen Vapahtajassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Kuuden tuhannen vuoden kuluttua toisessa tulemisessaan Jeesus antaa palkkansa palvelijoilleen pyhille. Silloin alkaa kuolleista herätetylle Jumalan kansalle sapatin lepo taivaassa, joka kestää tuhannen vuotta. Sen jälkeen Jeesus Kristus palaa maan päälle kolmannen kerran kaikki pyhät mukanaan. Silloin uusi Jerusalem laskeutuu vanhan Jerusalemin paikalle ja kaikkien aikojen jumalattomat herätetään viimeiselle tuomiolle, saamaan palkkansa tulijärvessä. Kun suuri Herran (YHVH) päivä on päättynyt, viikkosapatin mentyä, Jumala luo Poikansa kautta jälleen kuutena päivänä kaiken uudeksi ja seitsemännen Hän pyhittää jälleen lain käskyn mukaan.

On yhteensä III Jeesuksen tuloa. Aivan edessämme on Hänen II tulonsa, josta kerään Raamatun jakeita, ymmärtääksemme mitä se merkitsee tälle maailmalle ja meille kullekin yksilöinä.

JEESUS LUPASI TULLA TAKAISIN

”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.” Joh.14:1-3. ”Pitäkää vain, mitä teillä on, siihen asti kuin minä tulen.” Ilm.2:25. ”Minä tulen pian; pidä mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.” Ilm.3:11. ”Ja katso, minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa tämän kirjan ennustuksen sanoista vaarin!” Ilm.22:7. ”Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.” Ilm.22:12. ”Hän, joka näitä todistaa, sanoo: ”Totisesti, minä tulen pian.” Aamen, tule, Herra Jeesus!” Ilm.22:20.

SUURI SEURAKUNNAN LUOPUMUS EDELTÄÄ JEESUKSEN TAKAISINTULOA

”Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme Hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran (YHVH) päivä jo olisi käsissä. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin LUOPUMUS ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä Jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.” 2Tess.2:1-4.

Paavalin kuoltua Jeesuksen paluuta odottava ja sapattia pitävä seurakunta luopui Kristuksesta ja yhtyi pakanalliseen Roomaan. He, juutalaiset, olivat siis seitsemännen päivän adventisteja. Mutta alkuaan puhdas seurakunta vaihtoi Jumalansa YHVH’n pakanajumaluuteen ”Pyhään Kolminaisuuteen”, ja sen myötä rohkeni muuttaa Jumalan pyhän lain. Syntyi hirmuinen Kristuksen vastustaja, paavinvalta. Tämä paavi, laittomuuden ihminen, siirsi seitsemännen päivän sapatin pyhyyden viikon ensimmäiselle päivälle, sunnuntaille, jota hän pitää valtansa merkkinä.

Juuri nyt, kun paavinvallan kuolinhaava on paranemassa (Ilm.13:3), on suuri luopumus Yehovah'sta tapahtumassa myös viimeisessä seurakunnassa; Jumalalta saamansa nimen kaupalliseksi tavaramerkiksi rekisteröimässään ”Seitsemännen päivän adventistit” seurakunnassa. Sekin on vaihtanut Israelin Jumalan YHVH’n pakanajumaluuteen ”The Trinity”, jonka pyhäpäivä on sunnuntai. Se ei ole vielä luopunut Yehovah'n sapatista, mutta yhtyessään ekumeniassa luopuneisiin kirkkoihin, se on jo sydämessään vaihtanut Yehovah'n lain Paavin lakiin.

Monessa maassa, kuten Suomessa vuoden 1973 alussa, katolinen kalenterimme on muutettu siten, että sunnuntaista on tehty viikon seitsemäs päivä. Tämän saatanallisen juonen avulla ”Pyhä Kolminaisuus” antaa sen valheellisen mielikuvan, että Jumala asetti sunnuntain luomisensa merkiksi. Tätä valhetta paavi ja ekumeniapapit jo levittävätkin kansalleen, joka ei itsenäisesti tutki kirjoituksia. Kuitenkin keskiviikko on yhä viikon keskimmäinen päivä ja lauantai (perjantai-illasta lauantai-iltaan) on yhä seitsemäs päivä Luojan sapattikalenterissa.

Äsken luetuista apostoli Paavalin sanoista selviää, että Jeesuksen tulemus aloittaa SUUREN HERRAN (YHVH) PÄIVÄN. Mitä se merkitsee koko jumalattomalle maailmalle, siitä lainaan joitakin raamatunjakeita:

Maa tulee autioksi: ”Valittakaa, sillä Herran (YHVH) päivä on lähellä, se tulee kuin hävitys Kaikkivaltiaalta. Sentähden herpoavat kaikki kädet, ja kaikki ihmissydämet raukeavat. He peljästyvät, kivut ja tuskat valtaavat heidät, he vääntelehtivät kuin synnyttäjä, tuijottavat toisiinsa tyrmistyneinä, kasvot tulenkarvaisina. Katso, Herran (YHVH) päivä tulee, tulee armottomana, tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään sen syntiset.” Jes.13:6-9.

Vakava nuhde adventtikansalle: ”Te ette ole nousseet muurin aukkoihin ettekä korjanneet muuria Israelin heimon ympärillä, että se kestäisi sodassa, Herran (YHVH) päivänä.” Hes.13:5. Suojamuuri on Jumalan laki.

”Ja minulle tuli tämä Herran (YHVH) sana: ”Ihmislapsi, ennusta ja sano: Näin sanoo Herra (Hallitsija), Herra (YHVH): Valittakaa, ’Voi sitä päivää!’ Sillä lähellä on päivä, lähellä Herran (YHVH) päivä; se on pilvinen (pilven) päivä, pakanakansojen aika.” Hes.30:1-3.

SANOMA ADVENTTIKANSAN JÄÄNNÖKSELLE

”Kuuluttakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous, kootkaa vanhimmat ja kaikki maan asukkaat Herran (YHVH), teidän Jumalanne, huoneeseen ja huutakaa Herran (YHVH) puoleen. Voi sitä päivää! Sillä lähellä on Herran (YHVH) päivä, ja se tulee niin kuin hävitys Kaikkivaltiaalta.” Jooel 1:14–15. ”Puhaltakaa pasuunaan Siionissa, toitottakaa torvia minun pyhällä vuorellani. Jokainen maan asukas on vapiseva, sillä Herran (YHVH) päivä tulee. Niin, se on lähellä: Pimeyden ja synkeyden päivä, pilvien ja pilkkopimeän päivä. Vuorille levinneenä niin kuin aamurusko on lukuisa ja väkevä kansa, jonka vertaista ei ole ollut ikiajoista asti eikä tämän jälkeen enää tule, tulevaisten polvien vuosiin saakka. Sen edellä käy kuluttava tuli, sen jäljessä polttava liekki. Niin kuin Eedenin puutarha on maa sen edessä, sen jäljissä on autio erämaa, eikä jää ketään, joka olisi siltä pelastunut.” Jooel 2:1-3. ”Niitten edessä maa vapisee, ja taivaat järkkyvät; aurinko ja kuu käyvät mustiksi, ja tähdet kadottavat valonsa. Ja Herra (YHVH) antaa äänensä jylistä sotajoukkonsa edellä, sillä ylen lukuisa on Hänen väkensä, sillä väkevä on Hänen käskynsä täyttäjä, sillä suuri on Herran (YHVH) päivä ja sangen peljättävä; kuka voi sitä kestää?” Jooel 2:10–11.

JUMALAN HENGEN VUODATUS

Juuri ennen Yehovah'n päivää Kristus on vuodattava Henkensä uskollisten seuraajiensa päälle: ”Ja te, Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrassa (YHVH) teidän Jumalassanne, sillä Hän antaa teille syyssateen, vanhurskauden mukaan, vuodattaa teille sateen, syyssateen ja kevätsateen, niin kuin entisaikaan.” Jooel 2:23. ”Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan (kansan) päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät. Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni. Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta, tulta ja savupatsaita; aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennen kuin Herran (YHVH) päivä tulee, se suuri ja peljättävä. Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran (YHVH) nimeä, pelastuu.” Jooel 2:28–32.

Toiseen adventtiin liittyy paljon suuria tapahtumia, joten joudun jakamaan sanoman osiin. Toivotan Jumalan siunausta sinulle, rakas lähimmäiseni Jeesuksessa Kristuksessa, Hän tulee pian!

Hänen tulonsa profetiat ovat täyttymässä!

Koronapandemia rokotteineen on tapa, jolla Saatana pyrkii maailmanherruuteen voidakseen sunnuntailain nojalla pyyhkäistä Yehovah'n lapset maan päältä ennen Jeesuksen tuloa. Mutta Jeesus on oleva jäännöksen vahva turva.