Raamattu Nyt - Or Never

Maailma kiehuu ja kuohuu - mitä sanoo Raamattu?

Uutisia Seitsemännen Päivän Adventisti-Uskovaisille

Ilmestyskirja 13 suuntaa katseemme Atlantin yli Amerikkaan, karitsansarvisen pedon, USA, ja merestä nousevan pedon, paavinvallan, yhtestyöhön lohikäärmeen, Saatanan, alaisuudessa. Saatanan lipun alle kuuluvat myös kaikki luopuneet protestanttiset kirkkokunnat, pedon kuva, Amerikassa. Tämä pimeyden yhteenliittymä taistelee epätoivoisesti Yehovah’aa ja Hänen kansaansa vastaan. Kaikki se, mitä Amerikassa tapahtuu, heijastuu kaikkialle maailmaan, myös tänne Pohjolan perukoille. Amerikan SPA-uskovaisten videoista saamme ajankohtaista tietoa suuresta taistelusta Kristuksen ja Saatanan välillä.

Englannin kielitaitoni on niin huono, että joudun välillä turvaamaan sanakirjaan. Ymmärrän kyllä sanoman pääpiirteissään, koska se on tuttua ja raamatullista, mutta kääntäjäksi ei minusta ole. Nykyään suuri osa kansasta osaa englantia paremmin kuin minä. Niinpä kopioin blogiini rakkaiden veljieni esityksiä, etupäässä Amerikasta ja liitän ne tämän otsikon alle, uusin alimpana. Liitän myös ajankohtaisia korruptoimattomien asiantuntijoiden lausuntoja meille tärkeistä asioista, vaikka ne henkilöt eivät kuuluisikaan vielä jäännöskansan joukkoon. Jumala siunatkoon sinua ja antakoon rohkeutta seista Kristuksen lipun alla! Aamen.

Todellisen tutkivan journalistin Dell Bigtreen artikkeleita ja videoita kannattaa katsoa. Sieltä saat oikeaa tietoa koronasta ja rokotuksista: thehighwire.com.

Adventtikirkko Rooman orjuudessa

Adventist Review väittää, samoin kuin jesuiittapaavi, että Jeesus teki syntiä pelastaakseen elämän!

Se näyttää karitsalta, mutta toimii kuten lohikäärme

Anarkia valtaamassa USA:n

Kumman puolella onkaan Adventtikirkko, Kristuksen vaiko antikristuksen?

Sota jäännöstä vastaan USA:ssa on alkanut!

Jäännöstä vastaan on todellisuudessa Yehovah'aa ja Kristusta vastaan. Saatana on häviävä tämän sodan. Jeesus on pitävä omistaan huolen.

9.9.2021

9.9.2021

6.9.2021

25.8.2021 Adventtikirkko Rooman asialla!

26.8.2021 Silmiä avaava!

Näkymät ovat hirvittävät, mutta Jumala sallii tämän tapahtua. Pitäkäämme lujasti uskossa kiinni Jeesuksen kädestä. Kaikki tapahtuu niinkuin on kirjoitettu. Pian maailmaa koetellaan sunnuntailailla, jäännös saa kevätsateen... Kaikki tapahtuu niinkuin on kirjoitettu. Jeesus saapuu!

Adventtikirkko on vaihtanut terveyssanoman myrkkypiikkiin!

Myrkkykäärme on yhä talossa

Myrkkypiikistä kieltäytyjälle ei tukea seurakunnaltaan!

Jesuiitan myrkkypiikki, piikki piikin perään!

Huippuasiantuntija Geert Vanden Bossche sanoo: Lopettakaa heti koronapiikitykset, sillä seuraukset ovat katastrofaaliset!!! Jesuiitta Fauchi sanoo: kaikkien on otettava piikki, piikki piikin perään.