Raamattu Nyt - Or Never

Maailma kiehuu ja kuohuu - mitä sanoo Raamattu?

Sapatin pyhyys ja rauha löytyvät Yehovah'n sanasta ja luonnosta.

Kuuliaisuutemme sinetti

”Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristinkuolemaan asti. Sentähden onkin Jumala Hänet korkealle korottanut ja antanut Hänelle nimen, kaikkia muita korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaassa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Yehovah (Araimic Peshitta'n mukaan).” Fil.2:8-11.

Jeesus Kristus on esikuvamme. Voimme elää niin kuin Hän eli, kun emme enää elä, vaan Kristus elää meissä (Gal.2:20).

Jatkan Ellen Whiten kirjasta ”Todistusaarteita 3” ohjeita sapatin vietosta sivuilta 120 – 122:

”Sapatinviettoa kohtaan osoitettavan epäkunnioituksen ja välinpitämättömyyden henki tunkeutuu helposti parantoloihimme. Niillä, joilla on vastuu lääkintälähetystyöstä, on velvollisuus selvittää lääkärille, hoitajille ja apulaisille Jumalan pyhän päivän pyhyys. Erityisesti tulisi jokaisen lääkärin näyttää oikeata esimerkkiä. Hänen velvollisuuksiensa luonne voi johdattaa hänet tietenkin pitämään asiallisena tehdä sapattina paljon sellaista, minkä tekemisestä hänen tulisi pidättyä. Siinä määrin kuin mahdollista hänen olisi suunniteltava työnsä siten, että hän voi panna sivuun tavanomaiset velvollisuutensa.

Lääkärien ja hoitajien on useasti tarpeen huolehtia sairaista sapattinakin, ja toisinaan heidän on mahdotonta varata aikaa lepoon ja jumalanpalvelustilaisuuksiin. Kärsivien ihmisten tarpeita ei pidä milloinkaan ylenkatsoa. Vapahtaja on esimerkillään osoittanut meille, että on oikein huojentaa kärsimystä sapattina. Mutta tarpeetonta työtä, esimerkiksi tavanomaisia hoitotoimenpiteitä ja leikkauksia, joita voidaan lykätä, tulisi karttaa. Potilaille tulisi selvittää, että lääkäreiden ja apulaisten olisi saatava yksi päivä lepoa varten. Heille tulisi selvittää, että laitoksen työntekijät pelkäävät Jumalaa ja haluavat pyhittää päivän, jonka Hän on erottanut seuraajilleen pyhitettäväksi Hänen ja heidän välisenään merkkinä.

Niiden, jotka ovat lääkintälaitoksissamme kouluttajina tai koulutettavina, tulisi muistaa, että sapatin oikea noudattaminen merkitsee paljon heille itselleen ja potilaille. Sapatin noudattamisessa, minkä Jumala julistaa pyhitettäväksi, he tuovat esille kuuliaisuuden sinetin, joka osoittaa selvästi, että he ovat Herran puolella.

Nyt ja aina meidän tulee pysyä muista erottuvana ja erikoislaatuisena kansana, vapaana kaikista maailmallisista menettelytavoista, lyöttäytymättä yhteen sellaisten kanssa, joilla ei ole viisautta ymmärtää Jumalan vaatimuksia, jotka on selkeästi esitetty Hänen laissaan. Kaikki lääkintälaitoksemme on perustettu edustamaan seitsemännen päivän adventistien laitoksina evankelisen lääkintälähetystyön eri puolia ja valmistamaan siten tietä Herran tulemukselle. Meidän tulee osoittaa, että pyrimme työskentelemään sopusoinnussa taivaan kanssa. Meidän tulee todistaa kaikille kansanheimoille, sukukunnille ja kansoille, että olemme kansa, joka rakastaa ja pelkää Jumalaa, kansa, joka pitää pyhänä Hänen asettamansa luomisen muistomerkin, Hänen ja Hänen kuuliaisten lastensa välisen merkin siitä, että Hän pyhittää heidät. Ja meidän tulee selvästi osoittaa uskovamme siihen, että Herramme tulee pian taivaan pilvien päällä.

Meitä on kansana suuresti häpäissyt suunta, jonka muutamat vastuullisissa asemissa olevat veljemme ovat valinneet poiketessaan pois vanhoista kiintopisteistä. On niitä, jotka ovat sanoillaan kieltäneet uskonsa toteuttaakseen omat suunnitelmansa. Tämä osoittaa, kuinka vähän voi luottaa inhimilliseen viisauteen ja inhimilliseen arvostelukykyyn. Nyt, suuremmin kuin koskaan aikaisemmin, meidän on tarpeen havaita vaara luopua huomaamattamme uskollisuudestamme Jumalan käskyille. Meidän on tarpeen oivaltaa, että Jumala on antanut meille kiistämättömän varoituksen sanoman välitettäväksi maailmalle, aivan kuten Hän antoi Nooalle varoituksen sanoman välitettäväksi aikalaisilleen.

Kansamme varokoon pienentämästä sapatin tärkeyttä liittoutuessaan yhteen ei-uskovaisten kanssa. Kansamme varokoon poikkeamasta pois uskomme periaatteista ja luulottelemasta, ettei ole väärin mukautua maailmaan. Kansamme pelätköön kuunnella ketään sellaista, olipa hänen asemansa mikä hyvänsä, joka toimii vastoin sitä, mitä Jumala on tehnyt pitääkseen kansansa erillään maailmasta.

Maailmallisten neuvojen vaara

Herra koettelee kansaansa nähdäkseen, ketkä ovat uskollisia Hänen totuutensa periaatteille. Meidän tehtävänämme on kuuluttaa maailmalle ensimmäisen, toisen ja kolmannen enkelin sanomaa (Ilm.14:6-12). Suorittaessamme velvollisuuksiamme meidän ei pidä halveksia eikä pelätä vihollisiamme. Sitoutumalla sopimuksiin niiden kanssa, jotka eivät usko samoin kuin me, emme noudata Jumalan järjestystä. Meidän tulee kohdella ystävällisesti ja kohteliaasti niitä, jotka kieltäytyvät olemasta uskollisia Jumalalle, mutta emme saa ikinä, emme ikinä, neuvotella heidän kanssaan Hänen työhönsä liittyvistä tärkeistä asioista. Jumalaan luottaen meidän tulee vakaasti kulkea eteenpäin tehden epäitsekkäästi Hänen työtään, turvaten nöyrästi Häneen, uskoen Hänen kaitselmukseensa itsemme ja kaiken, mikä koskee nykyisyyttämme ja tulevaisuuttamme, pysyen luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti, muistaen, ettemme saa taivaan siunauksia kelvollisuutemme tähden, vaan sen tähden, että Kristus on kelvollinen ja että vastaanotamme Häneen uskoessamme Jumalan ylenpalttisen armon.

Rukoilen, että veljeni ymmärtäisivät, että kolmannen enkelin sanoma merkitsee paljon meille ja että oikean sapatin pyhittäminen (perjantai-illan auringonlaskusta lauantai-illan auringonlaskuun) on oleva merkki, joka erottaa ne, jotka palvelevat Jumalaa, niistä, jotka eivät Häntä palvele. Niiden, jotka ovat käyneet uneliaiksi ja välinpitämättömiksi, tulisi herätä. Meidät on kutsuttu olemaan pyhiä, ja meidän tulisi tarkasti välttää synnyttämästä vaikutelmaa, ettei ole paljon merkitystä sillä, säilytämmekö me uskomme erityispiirteet vai emme. Meillä on vahva velvollisuus puolustaa totuutta ja vanhurskautta päättäväisemmin kuin olemme ennen puolustaneet. Rajaviiva Jumalan käskyjen noudattajien ja laiminlyöjien välillä on tuleva esille erehtymättömän selvänä. Meidän tulee tunnollisesti kunnioittaa Jumalaa, käyttää uutterasti jokaista mahdollisuuttamme pysyä liitossa Hänen kanssaan, jotta saamme Hänen siunauksensa, siunaukset, jotka ovat niin välttämättömiä ankaraan koetukseen joutuvalle kansalle. Synnyttäessämme sellaista vaikutelmaa, ettei uskomme, uskontomme, ole hallitsevana voimana elämässämme, olemme suureksi häpeäksi Jumalalle. Siten me käännymme pois Hänen käskyistään, jotka ovat elämämme, ja kiellämme Hänen olevan Jumalamme ja olevamme itse Hänen kansansa.” Aamen.

Pian tulee aika, jolloin uskoamme todella koetellaan. EGW:n kautta annetut innoitetut sanat ovat juuri meille tarkoitetut. Ottakaamme ne todesta ja korjatkaamme elämämme niiden mukaiseksi. Pyytäkäämme Jumalalta Jeesuksen nimessä voimaa tulla Jumalan lapsiksi (Joh.1:12).