Nykyiset luonnonkatastrofit ja kulkutaudit ovat Kristuksen tulon merkkejä, synnytystuskien alkua (Matt.24:8). Niinkuin Rooman sotajoukkojen Jerusalemin piiritys oli merkkinä Jeesuksen seuraajille paeta Juudeasta vuorille välttyäkseen tulla tuhotuksi pyhän kaupungin ja temppelin hävityksessä vuonna 70 jKr. (Matt.24:15-20), samoin Mark.13:14-30 Jeesus antaa merkin jäännöskansalleen milloin on aika paeta vuorille, sillä niinä päivinä ja siihen aikaan alkaa suuri ahdistuksen aika, joka kestää Jeesuksen tuloon asti.

”Mutta kun näette hävityksen kauhistuksen seisovan siinä, missä ei tulisi – joka tämän lukee, se tarkatkoon – silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille.” Mark.13:14. Vuonna 70 jKr. "hävityksen kauhistus" oli Jerusalemia piirittäneet pakanallisen Rooman sotilaat, meidän aikanamme "hävityksen kauhistus" on paavinvalta, se peto, jonka kuolinhaava parani (Ilm.13:3). Nykyinen Juuda on Jeesuksen tuloa odottava ja sapattia pyhänä pitävä kansa eli Adventtikirkko. Kun Jumalan käskyt pitävä jäännös näkee hävityksen kauhistuksen seisovan siinä missä ei tulisi (Adventtikirkossa), silloin Jumalan kansan jäännös on pakeneva vuorille. "Kun kristikunnan eri hallitsijain antama määräys riistää Jumalan käskyjen noudattajilta hallitusten suojeluksen, ja jättää heidät vihollistensa valtaan, he pakenevat kaupungeista ja kylistä, kokoontuen hyvin autioihin ja syrjäisiin seutuihin. Monet löytävät turvapaikan vuoristosta." ST s.606.

Jatkakaamme Jumalan sanansaattajan Ellen Whiten noin 150 vuotta sitten kirjoittamaa todistusta edessämme olevasta suuresta ahdistuksen ajasta kirjasta SUURI TAISTELU osa II, vuoden 1963 suomennoksesta, sivulta 598 eteenpäin:

JAAKOBIN TUSKANYÖ

”Jaakobin tuskanyö, jolloin hän rukouksessa taisteli pelastuakseen Eesaun käsistä (1Moos.32:24-30), kuvaa Jumalan kansan kokemusta ahdistuksen aikana. Hankittuaan petoksella isänsä siunauksen, joka oli aiottu Eesaulle, Jaakob, säikähtyneenä veljensä uhkauksista surmata hänet, oli paennut säilyttääkseen henkensä. Oltuaan useita vuosia maanpaossa, hän lähti Jumalan käskystä vaeltamaan kotiseutuaan kohti vaimoineen, lapsineen ja karjalaumoineen. Saapuessaan kotimaansa rajalle hän joutui pelon valtaan, kun sai kuulla Eesaun lähestyvän aseistettu miesjoukko mukanaan, epäilemättä kostoaikeissa. Jaakobin aseeton ja avuton seurue näytti olevan joutumassa väkivallan ja verilöylyn uhriksi. Tuskan ja pelon lisäksi tuli vielä itsesyytöksen musertava paino; sillä hänen oma syntinsä oli saattanut hänet tähän vaaraan. Hänen ainoana toivonaan oli Jumalan armo ja ainoana puolustuskeinonaan rukous. Kuitenkaan hän ei laiminlyönyt mitään siitä, minkä hän itse voi tehdä, sovittaakseen veljelleeen tekemänsä vääryyden ja torjuakseen uhkaavan vaaran. Samoin tulisi Kristuksen seuraajien, ahdistuksen aikaa lähestyessään, tehdä kaikki minkä voivat, asettaakseen itsensä oikeaan valoon ihmisten edessä, riisuakseen aseet ennakkoluuloilta ja torjuakseen omantunnon vapautta uhkaavan vaaran.

Jaakob vie perheensä pois luotaan, ettei se olisi näkemässä hänen ahdistustaan ja jää yksinään rukoilemaan Jumalaa. Hän tunnustaa syntinsä ja tuo ilmi kiitollisuutensa Jumalan hänelle osoittamasta armosta, samalla kun hän syvästi nöyrtyneenä vetoaa siihen liittoon, jonka Jumala oli tehnyt hänen isiensä kanssa, sekä niihin lupauksiin, jotka hän itse oli saanut yöllisessä näyssä Beetelissä ja pakolaisuutensa maassa. Hänen elämänsä käännekohta oli tullut; kaikki oli kyseessä. Pimeydessä ja yksinäisyydessä hän jatkaa rukoilemistaan ja nöyrtymistään Jumalan edessä. Äkkiä laskeutuu käsi hänen olkapäälleen. Hän luulee vihollisen vaanivan hänen henkeään ja epätoivon kaikella voimalla hän painii ahdistajansa kanssa. Päivän koittaessa vieras käyttää yli-inhimillistä voimaansa. Hänen kosketuksestaan voimakas Jaakob lamautuu ja lankeaa avuttomana, itkien ja rukoillen, salaperäisen vastustajansa kaulaan. Jaakob tietää nyt, että hän on taistellut liiton enkelin kanssa. Vaikka hän on kyvytön taistelemaan ja kärsii mitä kovinta kipua, hän ei luovu aikeestaan. Hän on kauan kärsinyt hämmennystä, tunnontuskaa ja ahdistusta syntinsä tähden; nyt hänen täytyy saada varmuus anteeksiannosta. Jumalallinen vieras näyttää aikovan lähteä; mutta Jaakob pitää hänestä kiinni ja rukoilee siunausta. Enkeli sanoo: ”Päästä minut, sillä päivä koittaa”; mutta patriarkka huudahtaa: ”En päästä sinua, ellet siunaa minua.” Mitä luottamusta, lujuutta ja hellittämättömyyttä Jaakob tässä osoittaakaan! Jos tämä olisi ollut kerskailevaa, omahyväistä vaatimista, hänet olisi silmänräpäyksessä tuhottu; mutta hänen hellittämätön pyyntönsä tuli heikkoudesta ja avuttomuutensa tuntevasta sydämestä, joka kaikesta huolimatta luotti uskollisen Jumalan armoon.

”Hän taisteli enkelin kanssa ja voitti.” Hoosea 12:5. Nöyrtymisen, katumuksen ja antautumisen kautta tämä syntinen, erehtyvä ja kuolevainen ihminen sai voiton taivaan Majesteetista. Hän vetosi vavisten Jumalan lupauksiin, ja ääretön rakkaus ei voinut torjua syntisen vetoomusta. Todistukseksi hänen voitostaan ja kehotukseksi toisille seuraamaan hänen esimerkkiään hänen nimensä muutettiin syntiin viittaavasta voittoon viittaavaksi nimeksi. Jaakobin saama voitto taistelusta Jumalan kanssa oli takeena siitä, että hän tuli voittamaan ihmiset. Hän ei enää pelännyt kohdata veljensä vihaa, sillä Herra oli hänen puolustajansa.

Saatana oli syyttänyt Jaakobia Jumalan enkelien edessä ja vaatinut itselleen oikeutta tuhota hänet hänen syntinsä tähden. Hän oli saanut Eesaun lähtemään veljeänsä vastaan; ja patriarkan pitkän öisen kamppailun aikana Saatana koetti saada hänet tuijottamaan rikokseensa, niin että hän masentuisi ja irrottaisi otteensa Jumalasta. Jaakob joutui melkein epätoivoon. Hän tiesi hukkuvansa, ellei Jumala häntä auttaisi. Hän oli vilpittömästi katunut suurta syntiään ja vetosi nyt Jumalan armoon. Hän ei halunnut missään tapauksessa luopua aikomuksestaan, vaan piti kiinni enkelistä ja rukoili vakavin, tuskallisin huudoin, kunnes sai voiton.

Niin kuin Saatana sai Eesaun lähtemään Jaakobia vastaan, niin hän on ahdistuksen aikana yllyttävä jumalattomia tuhoamaan Jumalan kansan. Ja niin kuin hän syytti Jaakobia, niin hän on myös syyttävä Jumalan lapsia. Hän pitää ihmisiä omina alamaisinaan; mutta se pieni joukko, joka pitää Jumalan käskyt, vastustaa hänen valtaansa. Jos hän voisi hävittää kaikki käskyjen noudattajat maan päältä, hänen voittonsa olisi täydellinen. Hän näkee pyhien enkelien suojelevan heitä ja hän päättelee siitä, että heidän syntinsä ovat anteeksiannetut, mutta hän ei tiedä, että heidän asiansa on ratkaistu taivaan pyhäkössä. Hänellä on tarkka tieto niistä synneistä, joita hän on vietellyt heidät tekemään, ja hän esittää ne Jumalan edessä mitä karkeimmin liioiteltuina, väittäen heidän ansaitsevan, yhtä hyvin kuin hän itsekin, Jumalan armosta erottamisen. Hän selittää, ettei Herra ole vanhurskas, jos Hän antaa heidän syntinsä anteeksi ja kuitenkin hukuttaa hänet ja hänen enkelinsä. Hän väittää heitä saaliikseen ja vaatii, että heidät on jätettävä hänen hukutettavikseen.

Saatanan syyttäessä Jumalan lapsia heidän syntiensä tähden, Herra sallii hänen koetella heitä äärimmilleen. Heidän luottamuksensa Jumalaan, heidän uskollisuutensa ja kestävyytensä pannaan vaikeaan koetukseen. Kun he katsovat mennyttä elämäänsä, heidän toivonsa vaipuu; sillä he eivät näe tehneensä juuri ollenkaan hyvää. He ovat täysin tietoisia heikkoudestaan ja arvottomuudestaan. Saatana koettaa pelottaa heitä sillä ajatuksella, että heidän tilansa on toivoton, ettei heidän syntisyytensä tahroja voida koskaan poistaa. Hän toivoo siten saavansa heidän uskonsa raukeamaan, niin että he myöntyisivät hänen kiusauksiinsa ja lakkaisivat olemasta Jumalalle kuuliaisia.

Vaikka Jumalan lapsia ympäröivät viholliset, jotka ovat päättäneet hukuttaa heidät, ei heidän tuskansa johdu totuuden tähden uhkaavan vainon pelosta, vaan he pelkäävät, etteivät ole tehneet parannusta kaikista synneistään ja että he jonkin heissä olevan virheen tähden eivät voi omistaa Vapahtajan lupausta: ”Minä pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maan piirin.” Ilm.13:10. Jos heillä olisi varmuus syntien anteeksisaamisesta, he eivät kavahtaisi kidutusta eivätkä kuolemaa; mutta jos he osoittautuisivat arvottomiksi ja menettäisivät henkensä luonteensa vikojen tähden, silloin Jumalan pyhä nimi tulisi häväistyksi.

Kaikkialla he kuulevat rikollisista salahankkeista sekä näkevät vilkasta kapinallista toimintaa, ja heissä herää voimakas kaipuu, sielun harras toivo, että suuri luopumus päättyisi ja jumalattomien pahuus lakkaisi. Mutta rukoillessaan Jumalaa pysähdyttämään kapinallisen toiminnan, he tuntevat syvästi syyllisyytensä siihen, ettei heillä ole suurempaa voimaa pahuuden hyökyaallon vastustamiseen ja takaisin kääntämiseen. He tuntevat, että jos he olisivat aina kaikin voimin palvelleet Kristusta ja menneet eteenpäin voimasta voimaan, Saatanan joukoilla olisi vähemmän menestystä taistelussa heitä vastaan.

He nöyryyttävät sydämensä Jumalan edessä, viitaten aikaisempaan parannuksentekoonsa monista synneistään ja vedoten Vapahtajan lupaukseen: ”Tarttukoon hän minun voimaani, voidakseen tehdä rauhan minun kanssani; ja hän on tekevä rauhan minun kanssani.” Jes.27:5 (engl. käänn. muk.). Heidän uskonsa ei horju, vaikka heidän rukouksiinsa ei heti vastatakaan. Vaikka he kärsivät mitä polttavinta tuskaa, pelkoa ja ahdistusta, he eivät lakkaa rukoilemasta. He pitävät kiinni Jumalan voimasta, niin kuin Jaakob piti kiinni enkelistä, ja heidän sielunsa syvyydestä nousevat sanat: ”En päästä sinua, ellet siunaa minua.”

Jos Jaakob ei olisi aikaisemmin katunut sitä syntiä, minkä hän teki, hankkiessaan petoksella esikoisoikeuden, ei Jumala olisi kuullut hänen rukoustaan ja armollisesti säilyttänyt hänen elämäänsä. Samoin on ahdistuksen aikana. Jos Jumalan kansalla olisi tunnustamattomia syntejä, jotka pelon ja tuskan ahdistaessa tulisivat heidän eteensä, he lannistuisivat. Epätoivo riistäisi heiltä uskon, eivätkä he voisi luottavaisesti rukoilla Jumalalta vapautusta. Mutta vaikka he syvästi tuntevat arvottomuutensa, heillä ei ole salaisia syntejä tunnustettavana. Heidän syntinsä ovat menneet edeltäpäin tuomiolle ja tulleet pois pyyhityiksi. He eivät enää voi muistella niitä.

Saatana houkuttelee monet uskomaan, että Jumala jättää huomioon ottamatta heidän uskottomuutensa elämän pienissä asioissa; mutta menettelytavassaan Jaakobin suhteen Herra osoittaa, ettei Hän missään tapauksessa hyväksy tai suvaitse pahaa. Kaikki, jotka koettavat puolustaa tai salata syntejään, jättäen ne tunnustamattomina ja anteeksiantamattomina taivaan kirjoihin, voittaa Saatana. Mitä ylevämpi heidän tunnustuksensa on ja mitä kunnioitetummassa asemassa he ovat, sitä inhottavampi heidän menettelynsä on Jumalan silmissä ja sitä varmempi on heidän suuren vastustajansa voitto. Ne, jotka eivät valmistaudu Jumalan päivää varten ennen ahdistuksen aikaa, eivät voi sitä tehdä tuona aikana eivätkä myöhemminkään. Kaikkien sellaisten tila on toivoton.

Ne kristityiksi tunnustautuvat, jotka joutuvat viimeiseen kauheaan taisteluun valmistautumattomina, tulevat epätoivoisina tunnustamaan syntinsä katkeran tuskan esiin pusertamilla sanoilla, jumalattomien riemuitessa heidän ahdistuksestaan. Heidän tunnustuksensa ovat Eesaun ja Juudas Iskariotin tunnustusten kaltaisia. He valittavat synnin seurauksia, mutta eivät sen synnillisyyttä. Heillä ei ole todellista synnin surua eikä pahan kammoa. He tunnustavat syntinsä rangaistuksen pelosta. Jos tuomio peruutettaisiin, he jälleen uhmaisivat taivaan valtaa, kuten farao muinoin.

Kertomuksessa Jaakobista on myös vakuutus siitä, ettei Jumala hylkää niitä, jotka petettyinä ja kiusattuina ovat langenneet syntiin mutta sitten vilpittömästi katuen palaavat Hänen luokseen. Saatanan yrittäessä hukuttaa heidät, Jumala lähettää enkeleitään lohduttamaan ja suojelemaan heitä vaaran aikana. Saatanan hyökkäykset ovat tuimia ja päättäväisiä, hänen eksytyksensä ovat kauheita; mutta Herra vartioi lapsiaan ja Hänen korvansa kuulee heidän huutonsa. Heidän hätänsä on suuri. Sulatusuunin liekit näyttävät olevan kuluttamaisillaan heidät; mutta sulattaja tuo heidät sieltä ulos niin kuin puhdistetun kullan. Jumala rakastaa lapsiaan heidän vaikeimpien koetustensa aikana yhtä voimallisesti ja hellästi kuin heidän valoisimpina menestyksen päivinäänkin. Mutta heidän täytyy välttämättä joutua puhdistavaan tuleen. Heidän maailmallisuutensa on saatava kulutetuksi pois, jotta Kristuksen kuva heijastuisi heistä täydellisenä.” Aamen.