Raamattu Nyt - Or Never

Maailma kiehuu ja kuohuu - mitä sanoo Raamattu?

Suuri taistelu sieluistamme Kristuksen ja Saatanan välillä on kiihtyvä huippuunsa ennen armonovien sulkeutumista. Taistelu käydään Jumalan käskyjen ja ihmiskäskyjen välilä.

Henkimaailman voimailmiöitä

”Spiritualismin kautta ilmaantuva ihmeitätekevä voima tulee vaikuttamaan niitä vastaan, jotka tahtovat totella Jumalaa enemmän kuin ihmisiä. Henget selittävät, että Jumala on lähettänyt heidät vakuuttamaan sunnuntaisapatin hylkääjiä heidän erehdyksestään, sekä väittävät, että maan lakia on toteltava Jumalan lakina. He valittavat maailman suurta jumalattomuutta ja tukevat sitä uskonnon opettajien väitettä, että siveellisyyden rappiotila johtuu sunnuntain pyhyyden rikkomisesta. Suuri suuttumus tulee heräämään kaikkia niitä kohtaan, jotka kieltäytyvät hyväksymästä henkien todistusta.

Saatanan menettelytapa tässä ratkaisevassa taistelussa Jumalan kansaa vastaan on sama, jota hän käytti suuren taistelun alkaessa taivaassa. Hän väitti pyrkivänsä lujittamaan Jumalan hallitusta, samalla kun salassa kaikin voimin koetti sitä kaataa. Ja siitä, mihin hän salaisesti pyrki, hän syytti uskollisia enkeleitä. Sama petollinen menettelytapa on lyönyt leimansa roomalaisen kirkon historiaan. Tuo kirkko on ilmoittanut toimivansa taivaan valtuuttamana, samalla kun se on koettanut korottaa itsensä Jumalan yläpuolelle ja muuttaa Hänen lakiaan. Ne, jotka uskollisuutensa tähden evankeliumille kärsivät marttyyrikuoleman, julistettiin Rooman kirkon ylivallan aikana pahantekijöiksi. Heidän väitettiin olevan liitossa Saatanan kanssa, ja kaikkia mahdollisia keinoja käytettiin heidän häpäisemisekseen, niin että he kansan silmissä ja myös omissa silmissään olisivat näyttäneet pahimmilta pahantekijöiltä. Niin tulee vieläkin olemaan. Kun Saatana koettaa tuhota ne, jotka kunnioittavat Jumalan lakia, hän toimii niin, että heitä syytetään lain rikkomisesta ja Jumalan häpäisemisestä sekä siitä, että he tuottavat maailmalle Jumalan rangaistukset.

Jumala ei koskaan pakota tahtoa tai omaatuntoa; mutta Saatana turvautuu alituisesti pakkoon ja julmuuteen, päästäkseen hallitsemaan niitä, joita hän ei muulla tavalla voi johtaa harhaan. Pelon ja pakon avulla hän koettaa hallita omaatuntoa ja hankkia itselleen kunnioitusta. Saadakseen tämän aikaan hän toimii sekä uskonnollisten että maallisten vallanpitäjien välityksellä, yllyttäen heitä pakkokeinoin saattamaan voimaan jumalan lakia uhmaavia inhimillisiä lakeja.

Ne, jotka kunnioittavat raamatullista lepopäivää, tullaan julistamaan lain ja järjestyksen vihollisiksi, jotka kaatavat yhteiskunnan asettamat siveellisyyttä ylläpitävät esteet, aiheuttaen sekasortoa ja turmelusta ja vetäen maan päälle Jumalan rangaistustuomiot. Heidän omantuntonsa arkuus selitetään itsepäisyydeksi, uppiniskaisuudeksi ja esivallan halveksimiseksi. Heitä syytetään nurjamielisyydestä hallitusta kohtaan. Saarnaajat, jotka kieltävät Jumalan lain velvoittavuuden, tulevat esittämään saarnatuolista, että kaikkien velvollisuus on totella yhteiskunnallista virkavaltaa, koska se on Jumalan säätämä. Lainsäädäntösaleissa ja tuomioistuimissa Jumalan käskyjen noudattajat esitetään väärässä valossa ja heidät tuomitaan. Heidän sanansa tulkitaan väärin ja heidän vaikuttimensa selitetään pahimmalla tavalla.

Kun protestanttiset seurakunnat hylkäävät Raamatun selvät todisteet Jumalan lain puolesta, ne haluavat vaientaa sellaiset, joiden uskoa ne eivät voi kumota Raamatulla. Ne sulkevat silmänsä siltä tosiasialta, että tämä menettelytapa johtaa niiden vainoamiseen, jotka omantuntonsa tähden kieltäytyvät muiden kristittyjen tavoin tunnustamasta paavillisen sapatin oikeutusta.

Kirkon ja valtion viranomaiset tulevat yksissä neuvoin houkuttelemaan, taivuttamaan tai pakottamaan kaikkia kansanluokkia kunnioittamaan sunnuntaita. Jumalallisen arvovallan puute korvataan pakkomääräyksillä. Valtiollinen turmelus hävittää rakkauden oikeuteen ja totuuden kunnioittamiseen; ja vapaassa Amerikassakin hallitusmiehet ja lainsäätäjät tulevat yleisön suosion tähden myöntymään kansan pyyntöön saada sunnuntain viettoon pakottava laki. Suurin uhrauksin hankittua omantunnonvapautta ei enää kunnioiteta. Pian alkavassa taistelussa toteutuvat profeetan sanat: ”Lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus.” Ilm.12:17.”

Rakas lähimmäiseni, nämä sanat, jotka Jeesus Kristus antoi sanansaattajalleen kirjoitettavaksi noin 150 vuotta sitten, ja ovat luettavissa kirjassa SUURI TAISTELU Kristuksen ja Saatanan välillä, osa II, sivuilla 577 – 579, vuoden 1963 suomennoksessa, ovat alkamassa täyttyä! Jesuiittapaavi lukuisine apureineen toimii juuri niin kuin hänen on Raamatussa ja Ellen Whiten todistuksissa ennustettu toimivan. Kaikki protestanttiset kirkkokunnat ovat langenneessa tilassa, niin kuin on edeltä kirjoitettu. Vainon tulet ovat jälleen syttymässä niitä kohtaan, joiden sydämissä ja mielissä on Jumalan laki. Tahdothan tehdä uuden liiton Isän ja Pojan kanssa? ”Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan” sanoo Yehovah: ”Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä”; ja ”heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista.” Hebr.10:16,17. Tässä liitossa olet onnellinen ja turvassa. ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.” Matt.24:35. Aamen!

Raamatun paljastama antikristus 26-35/35