Raamattu Nyt - Or Never

Maailma kiehuu ja kuohuu - mitä sanoo Raamattu?

Puutarhan hoito ja oleskelu luonnossa keventävät mieltä ja saa sen iloiseksi. "Ilo Herrassa on teidän väkevyytenne." Neh.8:10.

Raamatullista terveydenhoitoa

Terveyssanoma EGW:n kirjassa SUUREN LÄÄKÄRIN SEURAAJANA jatkuu luvussa "Raamatullisia terveydenhoitoperiaatteita", sivulta 224:

”Jumalan Israelille antamassa opetuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota terveyden säilyttämiseen. Kansa oli orjuudessa omaksunut epäsiistit, saastaiset ja epäterveelliset tavat. Se joutui käymään läpi mitä tiukimman koulutuksen erämaassa ennen Kanaaniin menoa. Terveysperiaatteita opetettiin, ja terveyssääntöjä korostettiin.

SAIRAUKSIEN EHKÄISY

Ei ainoastaan uskonnollisissa toimituksissa vaan myös kaikissa arkielämän asioissa tehtiin ero puhtaan ja saastaisen välillä. Kaikki, jotka joutuivat kosketuksiin tarttuvien tai saastuttavien tautien kanssa, eristettiin leiristä. He eivät saaneet palata pesemättä perusteellisesti sekä itseään että vaatteitaan. Jos joku sairasti saastuttavaa tautia, oli noudatettava seuraavia ohjeita:

”(4) Jokainen vuode, jossa vuotoa sairastava lepää, tulee saastaiseksi, ja jokainen istuin, jolla hän istuu, tulee saastaiseksi. (5) Ja se, joka koskee hänen vuoteeseensa, pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. (6) Ja se, joka istuu istuimelle, jolla vuotoa sairastava on istunut, pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. (7) Ja se, joka koskee vuotoa sairastavan ruumiiseen, pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. (8) Ja jos vuotoa sairastava sylkee puhtaan ihmisen päälle, niin tämä pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. (9) Ja jokainen satula, jossa vuotoa sairastava ratsastaa, tulee saastaiseksi. (10) Ja jokainen, joka koskee mihin hyvänsä, mikä on ollut hänen allaan, olkoon saastainen iltaan asti; ja joka sellaista kantaa, pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. (11) Ja jokainen, johon vuotoa sairastava koskee, ennenkuin on huuhtonut kätensä vedessä, pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. (12) Ja saviastia, johon vuotoa sairastava koskee, rikottakoon, mutta jokainen puuastia huuhdottakoon vedessä.” 3Moos.15:4-12.

Pitaalia koskeva laki tarjoaa esimerkin siitä, miten tarkasti näitä määräyksiä on noudatettava:

”(46) Niin kauan, kuin sairaus hänessä on, olkoon hän saastainen; saastaisena hän asukoon yksinänsä. Hänen asuinsijansa olkoon leirin ulkopuolella. (47) Jos pitalitartuntaa tulee vaatekappaleeseen, olipa vaatekappale villainen tai pellavainen, (48) tai kudottuun tai solmustettuun kankaaseen, olipa se pellavaista tai villaista, tai nahkaan tai mihin nahasta tehtyyn esineeseen tahansa, (49) ja jos tartunnan paikka näyttää vihertävältä tai punertavalta vaatekappaleessa tai nahassa tai kudotussa tai solmustetussa kankaassa tai missä nahasta tehdyssä esineessä tahansa, niin se on pitalia, ja se on näytettävä papille. (50) Ja kun pappi on tarkastanut tartunnan paikan, sulkekoon hän tartutetun sisälle seitsemäksi päiväksi. (51) Ja jos hän seitsemäntenä päivänä tarkastaessaan tartunnan paikkaa huomaa, että tarttuma on levinnyt vaatekappaleessa tai kudotussa tai solmustetussa kankaassa tai nahassa tai missä nahasta tehdyssä esineessä tahansa, on tarttuma pahanlaatuista pitalia; ne ovat saastaiset. (52) Ja hän polttakoon vaatekappaleen tai kudotun tai solmustetun kankaan, olipa se villainen tai pellavainen, tai nahasta tehdyn esineen, olipa se mikä tahansa, jossa tarttuma on, sillä se on pahanlaatuista pitalia; kaikki sellainen poltettakoon tulessa.” 3Moos.13:46-52.

Samoin oli tuhottava jokainen tartuntalähteeksi osoittautuva talo. ”(45) Sentähden se talo revittäköön, sekä sen kivet että puuaineet ja kaikki sen savi, ja vietäköön ne ulos kaupungista saastaiseen paikkaan. (46) Ja se, joka on käynyt talossa sinä aikana, jona sen oli oltava suljettuna, olkoon saastainen iltaan asti. (47) Ja se, joka siinä talossa on maannut, pesköön vaatteensa, ja se, joka siinä talossa on syönyt, pesköön vaatteensa.” 3Moos.14:45-47.

PUHTAUS

Henkilökohtaisen puhtauden välttämättömyyttä opetettiin hyvin vaikuttavalla tavalla. Ennen kokoontumistaan Siinain vuorelle kuulemaan Jumalan äänen julistamaa lakia kansan oli pestävä sekä itsensä että vaatteensa. Tämä määräys annettiin kuoleman uhalla. Mitään epäpuhtautta ei tullut suvaita Jumalan edessä.

Erämaavaelluksen aikana israelilaiset oleskelivat miltei jatkuvasti ulkoilmassa, missä epäpuhtauksien vahingolliset vaikutukset olivat vähäisempiä kuin umpinaisissa tiloissa. Silti puhtautta oli noudatettava erittäin tarkasti niin teltoissa kuin niiden ulkopuolellakin. Roskia ei saanut jättää leiriin eikä sen välittömään läheisyyteen. Herra sanoi:

”Sillä Herra (YHVH), sinun Jumalasi, vaeltaa leirissä auttaaksensa sinua ja antaakseen vihollisesi sinulle alttiiksi; sentähden olkoon sinun leirisi pyhä.” 5Moos.23:14.

RUOKAVALIO

Puhtaan ja saastaisen välillä tehtiin ero kaikissa ruokavalioon liittyvissä asioissa:

”Minä olen Herra (YHVH), teidän Jumalanne, joka olen teidät erottanut muista kansoista. Erottakaa myös puhtaat eläimet saastaisista ja saastaiset linnut puhtaista, ettette saattaisi itseänne inhottaviksi koskemalla nelijalkaisiin eläimiin, lintuihin tai maan matelijoihin, mihin tahansa, jotka minä olen erottanut, että te pitäisitte ne saastaisina.” 3Moos.20:24,25.

Monet ympärillä asuvien pakanoiden yleisesti käyttämistä ravintoaineista olivat kiellettyjä israelilaisille. Kysymys ei ollut mielivaltaisesta määräyksestä. Kielletyt asiat olivat epäterveellisiä. Ja niiden julistaminen saastaisiksi opetti, että vahingollisen ravinnon nauttiminen saastuttaa. Se mikä turmelee ruumiin, pyrkii turmelemaan myös sielun. Se tekee ihmisen kelvottomaksi Jumalan yhteyteen, kelvottomaksi arvokkaaseen ja pyhään palvelukseen.

Erämaassa alkanut kasvatus jatkui luvatussa maassa oloissa, jotka olivat suotuisia hyvien tapojen kehittymiselle. Ihmisiä ei ahdettu kaupunkeihin, vaan jokaisella perheellä oli oma maaomaisuutensa, joka takasi kaikille luonnollisen, turmeltumattoman elämän terveyttä edistävät siunaukset.

Israelilaisten karkottamien kanaanilaisten julmista ja paheellisista tavoista Herra oli sanonut:

”Ja älkää vaeltako sen kansan tapojen mukaan, jonka minä karkoitan teidän tieltänne; sillä kaikkia näitä he ovat tehneet ja nostaneet minun inhoni.” 3Moos.20:23. ”Äläkä vie sitä kauhistusta taloosi, ettet sinäkin samoin kuin se joutuisi vihittäväksi tuhon omaksi.” 5Moos.7:26.

Kaikissa arkielämän asioissa israelilaisille tähdennettiin Pyhän Hengen antamaa opetusta:

”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette.” 1Kor.3:16,17.

ILO

”Terveydeksi on iloinen sydän.” Sananl.17:22. Kiitollisuus, iloisuus, hyväntahtoisuus, luottamus Jumalan rakkauteen ja huolenpitoon – nämä ovat terveyden varmin turva. Niiden oli määrä muodostua koko elämän perussäveleksi israelilaisille.

Kolmesti vuodessa Jerusalemiin tehty matka ja viikon oleskelu lehtimajoissa lehtimajajuhlan aikana tarjosivat tilaisuuden seurusteluun ja virkistäytymiseen ulkoilmassa. Nämä olivat ilojuhlia ja erityisen suloisiksi ne teki muukalaisille, leeviläisille ja köyhille osoitettu vieraanvaraisuus.

”Ja iloitse kaikista hyvistä, minkä Herra (YHVH), sinun Jumalasi, on antanut sinulle ja sinun perheellesi, sinä ja leeviläinen ja muukalainen, joka asuu sinun keskuudessasi.” 5Moos.26:11.

Myöhempinä vuosina, kun Jumalan lakia luettiin Babyloniasta palanneille pakkosiirtolaisille Jerusalemissa ja kansa itki rikkomuksiaan, lausuttiin nämä armolliset sanat:

”Älkää murehtiko - - . Menkää ja syökää rasvaisia ruokia ja juokaa makeita juomia ja lähettäkää maistiaisia niille, joilla ei ole mitään valmistettuna, sillä tämä päivä on pyhitetty Herrallemme (YHVH). Ja älkää olko murheelliset, sillä ilo Herrassa (YHVH) on teidän väkevyytenne.” Neh.8:9,10.

Ja ”kaikissa heidän kaupungeissaan ja Jerusalemissa oli julistettava ja kuulutettava näin: ”Menkää vuorille ja tuokaa öljypuun lehviä tai metsäöljypuun lehviä sekä myrtin, palmupuun ja muiden tuuheiden puiden lehviä, ja tehkää lehtimajoja, niin kuin on säädetty. Ja kansa meni ja toi niitä ja teki itselleen lehtimajoja kukin katollensa ja pihoihinsa ja Jumalan temppelin esipihoihin sekä vesiportin aukealle ja Efraimin portin aukealle. Ja koko seurakunta, kaikki vankeudesta palanneet, tekivät lehtimajoja ja asuivat lehtimajoissa. - - Ja vallitsi hyvin suuri ilo.” Jakeet 15-17.

Jumala antoi Israelille opetusta kaikissa periaatteissa, jotka ovat välttämättömiä sekä ruumiilliselle että moraaliselle terveydelle, ja Hän tarkoitti sekä näitä periaatteita että moraalilakia antaessaan käskyn:

”Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi. Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi. Ja kirjoita ne talosi pihtipieliin ja portteihisi.” 5Moos.6-9.

”Raamatullista terveydenhoitoa” jatkuu seuraavassa sivussa ”Terveyssanoma 6”. Jumala sinua runsaasti siunatkoon! Aamen.

On terveysuudistuksen aika