Raamattu Nyt - Or Never

Maailma kiehuu ja kuohuu - mitä sanoo Raamattu?

"Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä" Matt.24:32,33.

Jumalan tekojen muistaminen

Jeesuksen toisen tulon merkit ovat täyttymässä: "Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin" Matt.24:7. Raamatussa ennustetut aikamme tapahtumat ovat varoitusmerkkejä siitä, mikä maanpiiriä pian kohtaa. Jumala haluaa kohdistaa ihmiskunnan huomion Hänen sanaansa, että ihmiset tajuaisivat ajan lyhyyden ja tärkeyden, voidaksensa pelastua heille vielä tarjolla olevaan ikuiseen elämään Jumalan ja Kristuksen yhteydessä Hänen evankeliuminsa kautta.

Nyt on pelastuksen päivä, sillä pian armonovet sulkeutuvat eikä silloin kukaan voi enää tehdä parannusta ja saada syntejään anteeksi. Suurinpana kiistakysymyksenä tulee olemaan se, kumman valitset Jumalaksesi: sapatin Herran vaiko sunnuntain herran. Siksi tieto sapatin oikeasta vietosta on pelastuksemme kannalta hyvin tärkeää.

Tässä vielä kultaakin kalliimpia neuvoja sapatin vietosta Jumalan sanansaattajan todistuksista:

”Tekoja, joita Jumala on kansalleen tehnyt, tulisi muistella usein. Kuinka usein Herra pystyttikään tienviittoja ollessaan tekemisissä muinaisen Israelin kanssa! Jottei kansa unohtaisi mennyttä historiaa, Hän käski Mooseksen sommitella tapahtumista virren, niin että vanhemmat voisivat selvittää ne lapsilleen. Heidän oli määrä koota muistoesineitä ja asettaa ne näkyville. Niiden säilyttämisessä nähtiin aivan eritystä vaivaa sitä varten, että kun lapset esittäisivät kysymyksiä niistä, heille voitaisiin kertoa koko niiden tarina. Näin säilytettiin mielessä kaitselmuksen vaiheet ja se ilmeinen hyvyys ja laupeus, jota Jumala oli osoittanut hoivatessaan kansaansa ja päästäessään sen vapauteen. Meitä on kehotettu: ’ - - muistakaa entisiä päiviä, jolloin te, valistetuiksi tultuanne, kestitte monet kärsimysten kilvoitukset’ (Hebr.10:32). Tätäkin sukupolvea edustavan kansansa hyväksi on Herra toiminut ihmeitä aikaansaavana Jumalana. Jumalan asian aiempia vaiheita tulee useasti selvittää kansalle, sekä nuorille että vanhoille. Meidän tulee usein muistella Jumalan hyvyyttä ja ylistää Häntä Hänen suurenmoisten tekojensa tähden.

Joskin meitä kehotetaan muistamaan yhteiset kokouksemme, ei näitä kokouksia ole tarkoitettu pelkästään omaksi virkistykseksemme. Meidän tulee olla entistä auliimpia jakamaan muille samaa rohkaisua, jota olemme itse saaneet. Velvollisuutemme on kiivailla Jumalan kunnian puolesta ja karttaa – aina murheellista ilmettä tai harkitsematonta sanaa myöten – kaikkinaista sellaista nureksintaa, että Jumalan vaatimukset muka rajoittaisivat vapauttamme. Vieläpä tässä murheen, pettymyksen ja synnin maailmassa Herra haluaa meidän olevan tyytyväisiä ja voimallisia Hänen voimassaan. Koko olemuksemme on saanut oikeuden todistaa horjumatta kaikessa. Piirteissämme, mielenlaadussamme, sanoissamme, luonteessamme meidän tulee todistaa, että Jumalaa on hyvä palvella. Täten me julistamme, että ’Herran laki on täydellinen; se virvoittaa sielun’ (Psal.19:8).

Kaikki, jotka omistavat jokaisen päivänsä Jumalalle, edustavat uskontomme valoisaa ja myönteistä puolta. Meidän ei pitäisi häpäistä Jumalaa kertomalla murheellisina ankarilta tuntuvista koettelemuksista. Kaikki koettelemukset, jotka vastaanotetaan kasvatuksena, synnyttävät iloa. Koko uskonnollisen elämän tulee olla kannustavaa, kohottavaa ja jalostavaa sekä uhota hyviä sanoja ja tekoja. Sielunvihollinen on tyytyväinen, kun sielut ovat masentuneita, alakuloisia, murheellisia ja nureita – juuri sellaisia vaikutelmia hän haluaa saatavan uskomme aikaansaannoksista. Jumalan tarkoituksena ei kuitenkaan ole mielen madaltuminen. Hän haluaa jokaisen riemuitsevan Lunastajan kaitsevasta voimasta. Psalmirunoilija sanoo: ’Antakaa Herralle (Yehovah’lle), te Jumalan pojat, antakaa Herralle (Yehovah’lle) kunnia ja väkevyys. Antakaa Herralle (Yehovah’lle) Hänen nimensä kunnia, kumartakaa Herraa (Yehovah’aa) pyhässä kaunistuksessa’ (Psal.29:1,2). ’Minä ylistän Sinua, Herra (Yehovah), sillä Sinä pelastit minut etkä sallinut vihollisesi iloita minusta. Herra (Yehovah), minun Jumalani, Sinua minä huusin, ja Sinä paransit minut. - - Veisatkaa kiitosta Herralle (Yehovah’lle), te Hänen hurskaansa, ylistäkää Hänen pyhää nimeänsä’ Psal.30:2,3,5).

YHTÄ TAIVAALLISEN SEURAKUNNAN KANSSA

Jumalan maanpäällinen seurakunta on yhtä Jumalan taivaallisen seurakunnan kanssa. Uskovaiset maan päällä ja taivaalliset olennot, jotka eivät ole milloinkaan langenneet, muodostavat yhteisen seurakunnan. Jokainen taivaallinen olento on kiinnostunut kokouksista, joihin pyhät kokoontuvat maan päällä palvelemaan Jumalaa. Taivaassa he kuuntelevat todistuksia, joita julistetaan Kristuksesta maan päällä, ja maan päällisten jumalanpalvelijoiden ylistys ja kiitos yhtyy taivaalliseen virteen, ja taivaan kartanoissa kaikuu ylistys ja riemu siitä, ettei Kristus ole kuollut turhaan Aadamin langenneiden lasten vuoksi. Enkelten juodessa suoraan lähteestä pyhät maan päällä juovat puhtaista virroista, jotka sulostuttavat Jumalamme kaupungin.

Oi, kunpa me kaikki tajuaisimme, kuinka lähellä taivas on maata! Maallisilla lapsilla on heidän tietämättään seuralaisinaan valkeuden enkeleitä. Äänetön todistaja vartioi jokaista elävää sielua ja pyrkii ohjaamaan sitä Kristuksen tykö. Niin kauan kuin on toivoa, niin kauan kuin ihmiset eivät vastusta Pyhää Henkeä iankaikkiseksi tuhokseen, heitä vartioivat taivaalliset olennot. Meidän kaikkien tulee muistaa, että jokaisessa pyhien kokouksessa täällä maan päällä on läsnä Jumalan enkeleitä, jotka kuuntelevat todistuksia, lauluja ja rukouksia. Muistakaamme, että meidän kiitoksiimme yhtyvät ylhäiset enkelten kuorot.

Niinpä kun kokoonnutte sapatista sapattiin, veisatkaa ylistystä Hänelle, joka on kutsunut teidät pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa. ’Hänelle, joka meitä rakasti ja päästi meidät synneistämme omalla verellänsä’, osoittakoon sydämemme syvää kunnioitustaan. Olkoon Kristuksen rakkaus ytimenä puhujan sanomassa. Tulkoon se koruttomasti esille jokaisessa ylistysvirressä. Jumalan Hengen innoitus sanelkoon rukouksenne. Kun elämän sanaa julistetaan, teidän harras suhtautumisenne todistakoon, että otatte sitä vastaan aivan kuin se tulisi taivaasta. Tämä on hyvin vanhanaikaista, sen tiedän; mutta se on kiitosuhri Jumalalle isoavan sielun saamasta elämän leivästä. Tällainen suhtautuminen Pyhän Hengen innoitukseen vahvistaa omaa sieluanne ja rohkaisee muita. Se on tietynlaisena todistuksena siitä, että Jumalan rakennusessa on eläviä kiviä, jotka säteilevät valoa.

Kun emme kertaa kokemustemme synkkiä lukuja, vaan Jumalan suuren laupeuden ja järkähtämättömän rakkauden osoituksia, me kiitämme verrattomasti enemmän kuin valitamme. Puhumme siitä rakastavasta uskollisuudesta, jota Jumala osoittaa kaitessaan vilpittömänä, hellänä, säälivänä paimenena laumaansa, jota kukaan – kuten Hän itse on sanonut – ei ole ryöstävä Hänen kädestään. Sydämen puhe ei ole itsekästä napinaa ja valitusta. Ylistys tulvii Jumalan totisista uskovista kuin esteetön virta. ’Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran (Yehovah’n) huoneessa päivieni loppuun asti’ (Psal.23:6). ’Sinä talutat minua neuvosi mukaan ja korjaat minut viimein kunniaan. Ketä muuta minulla olisi taivaassa! Ja kun Sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli’ (Psal.73:24,25).

Miksi emme virittäisi harrasta laulua toivioretkemme tiellä? Miksi emme palaisi luonnollisuuteemme ja palavaan intoomme? Syynä siihen, miksi emme ole iloisempia, on se, että olemme kadottaneet ensimmäisen rakkautemme. Ahkeroikaamme siis ja tehkäämme parannus, jottei lampunjalkaa työnnettäisi pois paikaltaan.

Jumalan temppeli on avattuna taivaassa, ja sen kynnystä valaisee kirkkaus, josta pääsee osalliseksi jokainen seurakunta, joka rakastaa Jumalaa ja pitää Hänen käskynsä. Meidän on tarpeen tutkia, mietiskellä ja rukoilla. Silloin saamme hengellisin silmin katsella taivaallisen pyhäkön sisäpihoihin. Korvamme tavoittaa taivaallisen kuoron laulut ja kiitokset valtaistuimen ääreltä. Kun Siion nousee ja on kirkas, se valo on oleva sangen läpitunkevaa, ja ylevät kiitos- ja ylistysvirret kaikuvat pyhien kokouksissa. Napina ja nurina pienten pettymysten ja vaikeuksien tähden lakkaa. Kun käytämme kultaista silmävoidetta, näemme taivaan ihanuudet. Usko läpäisee Saatanan synkän varjon, ja näemme Puolustajamme uhraamassa omien ansioittensa suitsutusuhria meidän puolestamme. Kun näemme tämän todellisesti, siten kuin Herra haluaa meidän sen näkevän, meidät täyttää tietoisuus Jumalan rakkauden äärettömyydestä ja monimuotoisuudesta.

Jumala opettaa, että meidän tulisi kokoontua Hänen huoneeseensa kehittääksemme täydelliseen rakkauteen kuuluvia ominaisuuksia. Tämä tekee maan asukkaat kelvollisiksi niille asuinsijoille, joita Kristus on mennyt valmistamaan kaikille Häntä rakastaville. Siellä he kokoontuvat pyhäkössä sapatista toiseen ja kuukausittain uudenkuun päivänä, virittääkseen yhdessä kiitos- ja ylistyslaulun Hänelle, joka istuu valtaistuimella, ja Karitsalle, iankaikkisesta iankaikkiseen.”

Tähän päättyvät Jumalan sanansaattajan Ellen G. Whiten kultaiset neuvot sapatin vietosta kodissa ja seurakunnassa kirjassa TOTISTUSAARTEITA 3, sivut 26 – 30. Nämä eivät ole hänen omia sanojaan, vaan hänen todistuksensa ovat lähtöisin taivaan pyhäköstä, jossa Vapahtajamme Jeesus Kristus yhä suorittaa välitystyötään hyväksemme taivaallisen Isänsä valtaistuimen edessä.

Jumala siunatkoon sinua näillä Jeesuksen Kristuksen todistuksilla, aamen.