Raamattu Nyt - Or Never

Maailma kiehuu ja kuohuu - mitä sanoo Raamattu?

Päivä, jona Jeesus ristiinnaulittiin oli pääsiäisen valmistuspäivä (Joh.19:14). Se vuotuinen sapatti oli suuri (jakeet 31,42), koska pääsiäispäivää seurasi viikkosapatti (Joh.20:1). Suuri sapatti kesti torstai-illasta lauantai-iltaan.

Kristuksen ristiinnaulitseminen

Kristus on täyttänyt Ellen G. Whiten Hengellään ja näyssä hän on saanut katsella ihmiskunnan pelastukseen liittyviä ratkaisevan tärkeitä tapahtumia Golgatalla, joiden kertomista hän jatkaa kirjassa LUNASTUKSEN HISTORIA, sivuilla 171 – 176:

”Kristus, Jumalan rakas Poika, vietiin ulos ja jätettiin kansalle ristiinnaulittavaksi. Opetuslapset ja ympäristön uskovaiset liittyivät joukkoon, joka saattoi Jeesusta Golgatalle. Jeesuksen äiti oli myös mukana Johanneksen, rakastetun opetuslapsen, hoivaamana. Hänen sydämensä oli sanoinkuvaamattoman tuskan murtama, mutta opetuslasten tavoin hänkin toivoi, että tämä tuskallinen kohtaus vaihtuisi, että Jeesus pitäisi kiinni vallastaan ja esiintyisi vihollisilleen Jumalan Poikana. Sitten hänen äidinsydämensä lannistui jälleen hänen muistaessaan sanat, joissa Jeesus oli lyhyesti viitannut niihin tapahtumiin, jotka menivät täytäntöön tuona päivänä.

Jeesus oli tuskin ohittanut Pilatuksen talon portin, kun risti, joka oli valmistettu Barabbasta varten, tuotiin ja pantiin Hänen haavoille piestyille ja vertavuotaville harteilleen. Barabbaan kumppaneillekin, joiden oli määrä kärsiä rangaistuksensa samanaikaisesti Jeesuksen kanssa, annettiin ristinsä. Vapahtaja oli kantanut taakkansa ainoastaan muutaman virstasauvan matkan, kun Hän heikentyneenä verenvuodosta ja tuskasta kaatui nääntyneenä maahan.

Kun Jeesus toipui, risti asetettiin jälleen Hänen hartioilleen, ja Hänet pakotettiin kulkemaan eteenpäin. Hän horjui muutamia askelia kantaen raskasta taakkaansa, ja kaatui sitten taas maahan kuin hengettömänä. Häntä pidettiin ensin kuolleena, mutta lopulta Hän toipui jälleen. Papit ja hallitusmiehet eivät säälineet vähääkään kärsivää uhriaan, mutta he näkivät mahdottomaksi Hänen kantaa kidutusvälinettä kauemmaksi. Heidän neuvotellessaan mitä tehdä, tuli Simon, kyreneläinen, vastakkaiselta suunnalta väkijoukkoa vastaan. Pappien yllytyksestä hänet pidätettiin ja pakotettiin kantamaan Kristuksen ristiä. Simonin pojat olivat Jeesuksen opetuslapsia, mutta hän itse ei ollut koskaan joutunut kosketuksiin Hänen kanssaan.

Suuri kansanjoukko saattoi Vapahtajaa Golgatalle, monet pilkaten ja ivaten, mutta jotkut itkien ja kertoen Hänen ylistystään. Ne, jotka Hän oli parantanut erilaisista sairauksista, ja ne, jotka Hän oli herättänyt kuolleista, selostivat Hänen ihmeellisiä tekojaan vakavalla äänellä sekä tahtoivat tietää, mitä Jeesus oli tehnyt, että Häntä pitäisi kohdella kuin pahantekijää. Vain muutama päivä aikaisemmin he olivat saattaneet Häntä iloisin mielin hoosiannaa veisaten ja heiluttaen käsissään palmunoksia, kun Hän riemusaatossa ratsasti Jerusalemiin. Mutta monet, jotka silloin olivat kaiuttaneet Hänelle ylistystä, koska niin oli tapana tehdä, huusivat nyt voimakkaasti: ”Ristiinnaulitkaa Hänet, ristiinnaulitkaa Hänet!”

RISTIINNAULITTUNA

Kun oli saavuttu teloituspaikalle, sidottiin tuomitut kidutusvälineisiin. Noiden kahden varkaan tehdessä vastarintaa niiden käsissä, jotka asettivat heidät ristille, ei Jeesus tehnyt lainkaan vastarintaa. Jeesuksen äiti katseli toimitusta tuskaisen jännittyneenä toivoen Jeesuksen tekevän jonkin ihmeen pelastaakseen itsensä. Hän näki, kuinka Jeesuksen kädet olivat ojennettuina ristinpuulle – nuo rakkaat kädet jotka aina siunasivat, jotka olivat niin monta kertaa kurottuneet parantamaan kärsiviä. Ja nyt he ottivat vasaran ja nauloja, ja kun naulat olivat lävistäneet pehmeän lihan ja tarttuneet ristiin, kantoivat järkyttyneet opetuslapset Kristuksen tainnoksiin menemäisillään olevan äidin pois julmalta tapahtumapaikalta.

Jeesus ei päästänyt pienintäkään valituksen ääntä. Hänen kasvonsa pysyivät kalpeina ja tyyninä, mutta suuret hikikarpalot kihosivat Hänen otsalleen. Ei ollut säälivää kättä pyyhkimässä kuoleman hikeä Hänen kasvoiltaan, ei kuulunut myötätunnon ja muuttumattoman uskollisuuden sanoja vahvistamaan Hänen inhimillistä sydäntään. Hän polki aivan yksinään viinikuurnan, eikä yhtään ihmistä ollut Hänen luonaan. Sotilaiden suorittaessa hirvittävää tehtäväänsä Jeesus kärsi mitä ankarimpia kuolintuskia ja rukoili vihollistensa puolesta: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät.” Tähän Kristuksen rukoukseen Hänen vihollistensa puolesta sisältyi koko maailma ja joka ainoa syntinen, aina ajan loppuun saakka.

Kun Jeesus oli naulittu ristiin, muutamat voimakkaat miehet nostivat sen pystyyn ja hyvin rajusti iskivät sen maahan sitä varten kaivettuun kuoppaan, mikä aiheutti Jumalan Pojalle mitä hirvittävintä kipua. Nyt alkoi kauhea näytelmä. Papit, hallitusmiehet ja kirjanoppineet unohtivat pyhän virkansa arvokkuuden ja yhtyivät roskajoukon kanssa ivaamaan ja pilkkaamaan kuolevaa Jumalan Poikaa. He sanoivat: ”Jos sinä olet juutalaisten kuningas, niin auta itseäsi.” Luuk.23:37. Ja muutamat hokivat ivallisesti toisilleen: ”Muita Hän on auttanut, itseään ei voi auttaa.” Mark.15:31. Temppelin arvohenkilöt, paatuneet sotilaat, kurja ryöväri ristillä ja halpamaiset julmat ihmiset väkijoukosta – kaikki he yhtyivät herjaamaan Kristusta.

Ryövärit, jotka naulittiin ristille Jeesuksen kanssa, kärsivät yhtä suurta ruumiillista tuskaa kuin Hänkin, mutta toista tämä tuska vain paadutti ja teki hänet häikäilemättömäksi ja ilkkuvaksi. Hän yhtyi pappien pilkkaan ja herjaten sanoi Jeesukselle: ”Etkö sinä ole Kristus? Auta itseäsi ja meitä.” Luuk.23:39. Toinen pahantekijöistä ei ollut paatunut rikollinen. Kun hän kuuli rikostoverinsa ilkkuvat sanat, ”hän nuhteli häntä sanoen: ”Etkö sinä edes pelkää Jumalaa, sinä, joka olet saman rangaistuksen alainen. Me tosin kärsimme oikeuden mukaan, sillä me saamme, mitä meidän tekomme ansaitsevat; mutta tämä ei ole mitään pahaa tehnyt.” Luuk.23:40,41. Sitten, kun hän sydämessään kääntyi Kristuksen puoleen, taivaallinen valo tulvi hänen sydämeensä. Runnellussa, herjatussa, ja ristillä riippuvassa Jeesuksessa hän näki Vapahtajansa, ainoan toivonsa ja pyysi Häntä hartaasti nöyränä uskossa: ”Jeesus, muista minua kun tulet valtakuntaasi.” Niin Jeesus sanoi hänelle: ”Totisesti minä sanon sinulle tänä päivänä: sinun pitää oleman minun kanssani paratiisissa.” Luuk.23:43, oikein käännettynä.

Hämmästyksissään enkelit katselivat Jeesuksen ääretöntä rakkautta, kun Hän kärsiessään mitä hirvittävimpiä sielun ja ruumiin tuskia, ajatteli vain toisia ja rohkaisi katuvaa sielua uskomaan. Vielä viimeisillä hengenvedoillaan kuolemansa kynnyksellä Hän osoitti ihmistä kohtaan sellaista rakkautta, joka on kuolemaakin väkevämpi. Monet, jotka olivat näkemässä noita Golgatan tapahtumia, vahvistuivat niistä uskossaan Kristukseen.

Jeesuksen viholliset odottivat nyt kärsimättömästi toivoen Hänen kuolemaansa. Tuon tapahtuman he kuvittelivat ainaiseksi vaijentavan huhut Hänen jumalallisesta voimastaan ja ihmetöistään. He olivat kyllin rohkeita ajatellaksensa, ettei heidän enää tarvitsisi vavista Hänen vaikutusvaltansa vuoksi. Nuo tunteettomat sotilaat, jotka olivat asettaneet Jeesuksen ristille, jakoivat Hänen vaatteensa keskenään ja kiistelivät eräästä saumattomasta vaatekappaleesta. Lopulta he ratkaisivat asian heittämällä siitä arpaa. Innoitettu kynä oli tarkasti kuvaillut tämän tapauksen satoja vuosia ennen kuin se tapahtui. : ”Sillä koirat minua piirittävät, pahain parvi saartaa minut. He ovat lävistäneet minun käteni ja jalkani… He jakavat keskenänsä minun vaatteeni ja heittävät minun puvustani arpaa.” Psal.22:17,19.

POJAN RAKKAUDEN ANTAMA OPETUS

Jeesuksen silmät tähyilivät sinne tänne väkijoukkoon, joka oli kokoontunut nähdäkseen Hänen kuolemansa, ja Hän näki ristin juurella johanneksen tukemassa Mariaa, Kristuksen äitiä. Tämä oli palannut takaisin tuolle kauhealle tapahtumapaikalle voimatta olla kauempaa poissa Poikansa luota. Jeesuksen viimeinen opetus koski Pojan rakkautta. Hän loi katseensa äitinsä surun murtamiin kasvoihin ja sitten Johannekseen. Ja Hän sanoi äidillensä: ”Vaimo, katso poikasi!” Sitten Hän sanoi opetuslapselle: ”Katso, äitisi!” Joh.19:27. Johannes ymmärsi hyvin Jeesuksen sanat ja sen pyhän luottamustehtävän, minkä Jeesus uskoi hänelle. Hän saattoi heti Kristuksen äidin pois tuolta Golgatan kauhistuttavalta tapahtumapaikalta. Tuosta hetkestä lähtien Johannes huolehti hänestä niinkuin ainakin uskollinen poika ottaen hänet omaan kotiinsa. Tämä täydellinen esimerkki Kristuksen esittämästä pojanrakkaudesta loistaa himmentymättömänä läpi aikakausien usvan. Mitä ankarimman tuskankaan keskellä Hän ei unohtanut äitiänsä, vaan huolehti kaikin tavoin hänen tulevaisuudestaan.

Jeesuksen maanpäällinen työ oli nyt niltei suoritettu. Hänen kieltänsä kuivasi ja Hän sanoi: ”Minun on jano.” He kastoivat sienen etikkaan ja sappeen ja ojensivat sen Hänen juoda; ja maistettuaan sitä Hän kieltäytyi juomasta. Ja nyt elämän ja kirkkauden Herra teki kuolemaa ihmissuvun sovintouhrina. Hän otti päälleen Isän vihan ihmisen sijaisena, mikä teki tämän Hänen juomansa maljan niin kitkeräksi ja mursi Jumalan Pojan sydämen.

Ihmisten synti pantiin Kristuksen, ihmisen sijaisen ja takaajan, kannettavaksi. Hänet luettiin lainrikkojaksi, jotta Hän voisi pelastaa heidät lain kirouksesta. Kaikkien Aadamin jälkeläisten syyllisyys kaikilta aikakausilta painoi Hänen sydäntään. Ja Jumalan viha ja Hänen vastenmielisyytensä ilmeneminen synnin tähden niin hirvittävällä tavalla aivan tyrmistytti Jumalan Pojan mielen. Kun Jumala pidätti mieltymyksensä ja tukensa Vapahtajalta tänä äärimmäisen tuskan hetkenä, Hänen sydämensä valtasi sellainen murhe ja mielipaha, jota ihminen ei milloinkaan saata täydellisesti käsittää. Jumalan Poika kärsi ristillä kaikki tuskat. Veripisarat, jotka vuotivat Hänen otsaltaan, käsistään ja jaloistaan, tuskan kouristukset, jotka kiduttivat Hänen ruumistaan, ja kuvaamaton hätä, mikä täytti Hänen sielunsa Isän peittäessä Häneltä kasvonsa, puhuvat ihmiselle sanoen: Rakkaudesta sinua kohtaan Jumalan Poika suostuu ottamaan nämä inhottavat rikokset päällensä, sinun tähtesi Hän nujertaa kuoleman vallan ja avaa portit paratiisiin ja kuolemattomaan elämään. Hän, joka tyynnytti sanallaan ärjyvät aallot ja kulki vaahtopäisillä laineilla, joka sai pahat henget vapisemaan ja taudin pakenemaan kosketuksellaan, joka herätti kuolleet henkiin ja aukaisi sokean silmät, Hän uhraa itsensä lopullisena uhrina ristillä ihmisen puolesta. Hän, syntien kantaja, kärsii lainmukaisen rangaistuksen jumalattomuudesta ja tulee itse synniksi ihmisen puolesta.

Saatana ahdisti Jeesuksen sydäntä ankarilla kiusauksillaan. Syntiä, mikä Jeesuksen näkemänä oli niin inhottavaa, sälytettiin Hänen päälleen, kunnes Hän voihki sen painon alla. Ei ole ihme, että Hänen inhimillinen olemuksensa vapisi tuona kauheana hetkenä. Enkelit katselivat hämmästyneinä Jumalan Pojan epätoivoista kuolinkamppailua, joka oli niin paljon Hänen ruumiillista tuskaansa kovempaa, että Hän sitä tuskin tunsikaan. Taivaalliset olennot peittivät kasvonsa näkemästä tätä kauheata näkyä.

Eloton luonto ilmaisi myötätuntonsa häväistyä ja kuolevaa Luojaansa kohtaan. Aurinko kieltäytyi katselemasta tuota kauheata näkyä. Sen voimakkaat, kirkkaat säteet valaisivat maan keskipäivän aikana, mutta yht’äkkiä näytti, aivan kuin se olisi poispyyhkäisty. Täydellinen pimeys ympäröi ristin ja koko lähitienoon aivan kuin suruvaippaan. Pimeyttä kesti kolme kokonaista tuntia. Yhdeksännellä hetkellä kauhea pimeys hälveni kansan ympäriltä, mutta yhä kietoi vaippaansa Vapahtajan. Salamat näyttivät kiukkuisina sinkoilevan Häneen, kun Hän riippui ristillä. Sitten ”Jeesus huusi suurella äänellä: ”Eeli, Eeli, lama sabaktani?” Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” Mark.15:34."

Tekstitilan puutteen vuoksi kertomus Jeesuksen kuolemasta ristillä jatkuu sivulla: "Katso Karitsaa 5".