Raamattu Nyt - Or Never

Maailma kiehuu ja kuohuu - mitä sanoo Raamattu?

Katoliset ja niihin yhtyneet luopuneet protestantit rakentavat yhdessä Uutta Maailman Järjestystä, joka hajoaa Jeesuksen tullessa.

EGW: Paavikunnan tavoitteita, osa 4

Kirkon pyrkimykset korottamaan väärää lepopäivää

"Jos lukija haluaa tietää, mitä keinoja tullaan käyttämään pian alkavassa taistelussa, hänen tarvitsee vain lukea historiasta, mitä keinoja Rooma muinoin käytti pyrkiessään samaan päämäärään. Jos hän kysyy, miten katolilaiset ja protestantit yhdessä tulevat kohtelemaan niitä, jotka hylkäävät heidän uskonkappaleensa, niin hänen tulee ottaa huomioon, mitä henkeä Rooma ilmaisi taistellessaan sapattia ja sen puolustajia vastaan.

Kuninkaalliset määräykset, yleiset kirkolliskokoukset ja maallisen vallan tukemat kirkon säädökset olivat ne portaat, joita myöten pakanallinen juhlapäivä nousi kunniapaikalleen kristillisessä maailmassa. Ensimmäinen julkinen toimenpide sunnuntain vieton vahvistamiseksi oli Konstantinuksen sunnuntailain julkaiseminen (v. 321 jKr). Tämä laki vaati kaupunkilaisväestöä lepäämään »auringon kunnioitettavana päivänä», mutta antoi maalla asuville oikeuden suorittaa maan viljelystöitään. Vaikka tämä laki todellisuudessa oli pakanallinen, keisari saattoi sen voimaan nimellisen kristinuskoon kääntymisensä jälkeen.

Kun keisarin arvovalta ei osoittautunut riittäväksi korvaamaan Jumalan arvovaltaa, niin Eusebius, piispa, joka tavoitteli ruhtinaiden suosiota ja oli Konstantinuksen läheinen ystävä ja imartelija, esitti sellaisen väitteen, että Kristus oli siirtänyt sapatin pyhyyden sunnuntaille. Tämän uuden opin tueksi ei esitetty ainoatakaan Raamatun todistusta. Eusebius huomaamattaan tunnustaa väitteensä vääräksi, viittaamalla muutoksen todellisiin aiheuttajiin. »Kaiken», hän sanoo, »mitä oli velvollisuus tehdä sapattina, sen me olemme siirtäneet Herran päivälle.» Mutta väite sunnuntain pyhyydestä, niin perusteeton kuin se olikin, oli omiaan rohkaisemaan ihmisiä tallaamaan jalkoihinsa Herran sapatin. Kaikki, jotka halusivat saada maailman kunniaa, hyväksyivät kansan suosiman juhlapäivän.

Paavinvallan lujittuessa jatkettiin työtä sunnuntain korottamiseksi. Jonkin aikaa kansa oli vielä sunnuntaina maanviljelystyössä, silloin kun ei ollut kirkossa, ja seitsemättä päivää pidettiin edelleen lepopäivänä. Mutta muutos edistyi jatkuvasti. Hengellisessä virassa olevia kiellettiin langettamasta tuomiota missään yhteiskunnallisessa riitakysymyksessä sunnuntaina. Pian sen jälkeen käskettiin kaikissa eri asemissa olevien henkilöiden pidättyä sunnuntaina arkityöstä. Käskyn rikkomisesta tuli vapaille kansalaisille sakkorangaistus ja palvelijoille raipparangaistus. Myöhemmin säädettiin, että rikkaita oli rangaistava puolen omaisuuden menettämisellä, ja jos pysyivät uppiniskaisina, heidät oli lopulta tehtävä orjiksi. Alempien luokkien rangaistukseksi tuli maastakarkoitus koko elinajaksi.

Ihmeitäkin sepitettiin asian edistämiseksi. Muiden kummallisten asiain joukossa kerrottiin, että kun eräs talonpoika kynti peltoaan sunnuntaina ja puhdisti auraansa raudankappaleella, tämä tarttui hänen käteensä, ja hänen täytyi kaksi vuotta kuljettaa sitä mukanaan, »kärsien mitä suurinta tuskaa ja häpeää».

Myöhemmin paavi neuvoi seurakuntain pappeja nuhtelemaan sunnuntain rikkojia sekä kehottamaan heitä käymään kirkossa ja lukemaan ääneen rukouksia, jotta eivät aiheuttaisi jotakin suurta onnettomuutta itselleen ja naapureilleen. Eräässä kirkolliskokouksessa esitettiin väite, jota protestantitkin ovat myöhemmin paljon käyttäneet, että koska joihinkin sunnuntain työssä olleisiin henkilöihin iski salama, niin sen täytyy olla lepopäivä. »On ilmeistä», sanoivat prelaatit, »että heidän laiminlyöntinsä tämän päivän pyhittämisessä oli Jumalalle hyvin vasten mielistä.» Sitten esitettiin vetoomus, että papit, kuninkaat ja ruhtinaat sekä kaikki vilpittömät ihmiset »tekisivät kaiken minkä voivat tämän päivän saattamiseksi sille kuuluvaan kunniaan ja huolehtisivat siitä, että sitä kristikunnan kunniaksi tulevaisuudessa vietettäisiin suuremmalla hartaudella».

Kun kirkolliskokouksien päätökset osoittautuivat riittämättömiksi, pyydettiin maallista valtaa antamaan määräys, joka herättäisi kansassa pelkoa ja pakottaisi sen pidättymään työstä sunnuntaina. Eräässä kirkolliskokouksessa, joka pidettiin Roomassa, vahvistettiin kaikki aikaisemmat päätökset entistä painokkaammalla ja juhlallisemmalla tavalla. Ne liitettiin myös kirkkolakiin, ja maalliset viranomaiset vaativat niiden noudattamista melkein kaikkialla kristikunnassa.

Tuli kuitenkin paljon hämmennystä sen tähden, että sunnuntainvietolla ei ollut Raamatun tukea. Kansa asetti kyseenalaiseksi opettajiensa menettelyn, kun nämä, pyrkiessään kunnioittamaan auringon päivää, syrjäyttivät Herran selvän ilmoituksen: »Seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti.» Raamatun todistusten puute täytyi korvata muilla keinoilla. Eräs sunnuntain innokas puoltaja, joka kahdennentoista vuosisadan lopussa kävi Englannin seurakunnissa, kohtasi vastustusta uskollisten totuudentodistajien puolelta; ja hänen yrityksensä jäi niin hedelmättömäksi, että hän poistui maasta joksikin aikaa, miettien keinoa oppiensa toteuttamiseksi. Kun hän palasi, ei enää puuttunut keinoa, ja myöhemmässä työskentelyssään hän menestyi paremmin. Hänellä oli mukanaan asiakirja, jota hän väitti Jumalan itsensä antamaksi; ja siinä oli kaivattu määräys sunnuntain viettämisestä sekä kauheita uhkauksia pelon herättämiseksi tottelemattomissa. Tämän arvokkaan asiakirjan, joka oli yhtä halpamainen väärennys kuin se säädöskin, jota se tuki, sanottiin pudonneen taivaasta ja löytyneen Jerusalemista pyhän Simonin Golgatalla sijaitsevalta alttarilta. Mutta paavin palatsi Roomassa oli todellisuudessa sen alkulähde. Paavillinen pappisvalta on kaikkina aikoina pitänyt kirkon vallan ja menestyksen lisäämiseksi tehtyjä petoksia ja väärennyksiä luvallisina.

Tämä asiakirja kielsi työnteon yhdeksännestä hetkestä eli klo 15:sta lauantaina auringon nousuun maanantaina; ja sen todistusvoiman selitettiin olevan useiden ihmeiden vahvistama. Niinpä kerrottiin, että yli määrähetken työssä olleita henkilöitä oli kohdannut halvaus. Eräs mylläri, joka koetti jauhaa viljaansa, näki verivirran tulevan esiin, ja myllyn ratas pysyi liikkumattomana, vaikka siihen virtasi paljon vettä. Eräs nainen, joka paistoi uunissa leipiä, huomasi, ottaessaan niitä pois uunista, niiden jääneen raa'aksi taikinaksi, vaikka uuni oli hyvin kuuma. Toinen nainen, joka oli valmistanut taikinan leivottavaksi lauantaina yhdeksännellä hetkellä, mutta päätti lykätä leipomisen maanantaihin, huomasi seuraavana päivänä, että jumalallinen voima oli muuttanut sen kypsiksi leiviksi. Muuan mies, joka leipoi leipää lauantaina yhdeksännen hetken jälkeen, huomasi, taittaessaan sitä seuraavana aamuna, että siitä alkoi vuotaa verta. Sellaisilla luonnottomilla, taikauskon kyllästämillä valheilla sunnuntain puoltajat yrittivät vahvistaa sen pyhyyttä.

Englannissa ja Skotlannissa saatiin ihmiset paremmin kunnioittamaan sunnuntaita, liittämällä siihen osa vanhasta sapatista. Mutta pyhänä pidettäväksi vaadittu aika oli näissä maissa erilainen. Skotlannin kuninkaan käsky määräsi, että lauantaita oli pidettävä pyhänä klo 12:sta alkaen päivällä, eikä kukaan siitä hetkestä maanantai-aamuun saanut suorittaa maallisia tehtäviä.

Mutta huolimatta kaikista sunnuntain pyhyyden vakiinnuttamisyrityksistä paavin kannattajat itsekin julkisesti tunnustivat, että sapatin perustana oli Jumalan arvovalta ja että sen tilalle asetettu pyhäpäivä oli inhimillistä alkuperää. Kuudennellatoista vuosisadalla katolinen kirkolliskokous julisti selvästi: »Muistakoot kaikki kristityt, että Jumala pyhitti seitsemännen päivän eivätkä sitä ole hyväksyneet ja pitäneet pyhänä ainoastaan juutalaiset, vaan kaikki muutkin, jotka sanovat palvelevansa Jumalaa, vaikka me kristityt olemme vaihtaneet heidän sapattinsa Herran päivään.» Ne, jotka peukaloivat Jumalan lakia, eivät olleet tietämättömiä työnsä laadusta. Ehdoin tahdoin he asettivat itsensä Jumalan yläpuolelle.

Valaiseva esimerkki

Sattuvan esimerkin Rooman menettelystä niitä kohtaan, jotka eivät ole yhtä mieltä sen kanssa, saamme, kun otamme huomioon, miten kauan ja verisesti se vainosi valdolaisia, joista muutamat olivat sapatinviettäjiä. Oli muitakin, jotka samoin kärsivät sapattikäskyn noudattamisen tähden. Erikoisen merkityksellinen on Etiopian eli Abessinian kirkon historia. Pimeän aikakauden hämäryydessä Keski-Afrikan kristityt katosivat näkyvistä, ja maailman unohtamina he saivat useiden vuosisatojen aikana vapaasti harjoittaa uskoaan. Mutta lopulta Rooma sai tiedon heidän olemassaolostaan, ja pian Abessinian keisari viekoiteltiin tunnustamaan paavi Kristuksen sijaiseksi. Sitten tuli muita myönnytyksiä. Annettiin määräys, joka ankarimpien rangaistusten uhalla kielsi sapatin viettämisen. Mutta paavillinen sortovalta tuli pian niin kiusalliseksi ikeeksi, että abessinialaiset päättivät vapautua siitä. Hirmuisen taistelun jälkeen paavin kannattajat karkotettiin heidän alueeltaan ja vanha usko asetettiin ennalleen. Seurakunnat iloitsivat vapaudestaan eivätkä koskaan unohtaneet sitä läksyä, minkä olivat oppineet Rooman petollisuudesta, uskonkiihkosta ja sortovallasta. Abessinialaiset olivat tyytyväisiä, saadessaan olla erillisessä valtakunnassaan muulle kristikunnalle tuntemattomina.

Afrikan kristityt viettivät sapattia samalla tavalla kuin paavillinen kirkko oli sitä viettänyt ennen täydellistä luopumistaan. Pyhittäessään seitsemännen päivän Jumalan käskylle kuuliaisina, he myös pitäytyivät sunnuntaityöstä kirkon tavan mukaan. Kun Rooma oli saanut ylivallan, se tallasi jalkoihinsa Jumalan sapatin, korottaakseen omaansa; mutta Afrikan seurakunnat, jotka olivat kätkettyinä lähes tuhat vuotta, eivät olleet mukana tässä luopumuksessa. Jouduttuaan Rooman vallan alle, nämä seurakunnat pakotettiin syrjäyttämään oikea sapatti ja korottamaan väärä. Mutta heti kun ne saivat takaisin riippumattomuutensa, ne alkoivat jälleen noudattaa neljättä käskyä.

Nämä menneen ajan tapahtumat ilmaisevat selvästi Rooman vihamielisyyden oikeaa sapattia ja sen puolustajia kohtaan sekä ne keinot, joita se käyttää oman aikaansaannoksensa korottamiseen. Jumalan sana osoittaa, että nämä näyt tulevat toistumaan, kun roomalaiskatoliset ja protestantit liittyvät yhteen, korottaaksensa sunnuntaita."

Jatkuu osassa 5