Raamattu Nyt - Or Never

Maailma kiehuu ja kuohuu - mitä sanoo Raamattu?

Raamatun Jumalan vallan ja luomisvoiman merkki on viikkosapatti perjantai-illasta lauantai-iltaan. Paavinvalta pitää valtansa merkkinä sunnuntaita, jota kohta tullaan lailla pakottamaan. Sunnuntain "pyhyyden" rikkominen yhdistetään saatanan aikaansaamiin luonnonkatastrofeihin. Fotoart: Reino Kuikka 2019

Paavinvallan kasvu ilmastonmuutoksen varjossa

Nyt koko maailman huomio on kiinnitetty ilmastonmuutokseen. Samaan aikaan salaisissa kokouksissa toteutetaan valtajärjestysten muutoksia, jotka tähtäävät uuteen maailmanjärjestykseen, ”The New World Order”. Tässä uudessa järjestyksessä yhtynyt uskontojen sekoitus ja maallinen valta toimivat yhdessä, jumalanaan perkele jota myös saatanaksi kutsutaan (Ilm.12:9). Samaan aikaan täyttyvät Raamatun ennustukset Jeesuksen toiseen tuloon liittyvistä tapahtumista (Matteus 24). Vapahtajamme tulemus on tapahtuva yllätyksenä kaikille niille sieluille, joita tämän maailman viisaus on valheillaan sokaissut (1.Tim.6:20). Vaikka armonovet ovat sulkeutumaisillaan, vielä on syntiselle annettu mahdollisuus tehdä parannus elämässään ja antaa itsensä kokonaan Jeesukselle Kristukselle. Vielä on aika noudattaa kutsua ”Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa”, Ilm.18:4.

Vuonna 1884 julkaistiin Jumalan sanansaattajan valtavan tuotannon merkittävin kirjallinen teos, jonka välityksellä Kristus valaisee lopunajan tärkeitä tapahtumia, ymmärtääksemme valita puolemme ”Suuressa Taistelussa” Kristuksen ja saatanan välillä. Paavinvallan kuolinhaava on kovaa vauhtia paranemassa, siksi meidän on tärkeä tuntea tuon Raamatun Jumalan vastustajan todellinen luonne, joka on paljastettuna Ellen Golden Whiten kirjassa Suuri Taistelu, sivulta 563 alkavassa luvussa:

”Paavikunnan tavoitteita”

Protestantit ovat katolilaisuudelle nyt paljon suosiollisempia kuin aikaisempina vuosina. Niissä maissa, missä katolilaisuus ei ole valta-asemassa ja paavinkirkon kannattajat käyttävät sovinnollisia menettelytapoja pyrkiessään saamaan vaikutusvaltaa, voidaan havaita yhä lisääntyvää välinpitämättömyyttä niihin oppeihin nähden, jotka erottavat uskonpuhdistuksen kautta syntyneet kirkkokunnat paavillisesta pappisvallasta. Se mielipide voittaa alaa, ettei tärkeimmissä kohdissa loppujen lopuksi olekaan niin suurta eroa kuin on luultu ja että pienet myönnytykset protestanttien puolelta johtaisivat parempaan yhteisymmärrykseen Rooman kirkon kanssa. Oli aika, jolloin protestantit antoivat suuren arvon kalliisti ostetulle omantunnonvapaudelle. He opettivat lapsiaan kammoksumaan paavinvaltaa ja ajattelivat, että yhteisymmärrykseen pyrkiminen Rooman kanssa oli uskottomuutta Jumalaa kohtaan. Mutta kuinka erilaisia ovatkaan ne mielipiteet, joita nyt esitetään!

Paaviuden puolustajat väittävät, että Rooman kirkkoa on parjattu aiheettomasti, ja protestanttinen maailma on taipuvainen tunnustamaan väitteen oikeaksi. Monet sanovat, että on väärin arvostella nykyistä Rooman kirkkoa niiden inhottavien ja luonnottomien tekojen mukaan, jotka olivat ominaisia sen vallankäytölle tietämättömyyden ja pimeyden vuosisatoina. Kirkon kauheaa julmuutta he pitävät anteeksiannettavana sen perusteella, että se johtui ajan raakuudesta, ja väittävät nykyaikaisen sivistyksen muuttaneen sen ajatustavan.

Ovatko nämä henkilöt unohtaneet sen erehtymättömyysvaatimuksen, josta tämä ylpeä valta on pitänyt kiinni kahdeksansataa vuotta? Sen sijaan että olisi hyljännyt tämän vaatimuksen, Rooman kirkko on yhdeksännellätoista vuosisadalla uudistanut sen suuremmalla jyrkkyydellä kuin koskaan ennen. Kun Rooma väittää, »ettei kirkko koskaan ole erehtynyt eikä kirjoitusten mukaan milloinkaan voi erehtyä», niin miten se voi luopua niistä periaatteista, jotka ovat ohjanneet sen toimintaa menneinä aikoina?

Paavinkirkko ei tule milloinkaan luopumaan erehtymättömyysvaatimuksestaan. Kaikkea, mitä se on tehnyt vainotessaan niitä, jotka ovat hyljänneet sen uskonkappaleet, se pitää oikeana. Ja eiköhän se uudistaisi samoja tekoja, jos siihen tulisi tilaisuus? Jos poistettaisiin ne esteet, joita maalliset hallitukset nyt asettavat ja Rooma saisi jälleen entisen valtansa, niin pian sen tyrannius ja vainoaminen heräisivät uuteen eloon.

Muuan tunnettu kirjailija on lausunut paavillisen pappisvallan suhteesta omantunnon vapauteen ja niistä vaaroista, jotka uhkaavat erityisesti Yhdysvaltoja tuon pappisvallan suunnitelmien menestymisen johdosta:

»On useita, jotka ovat taipuvaisia pitämään kaikkea pelkoa roomalaiskatolisen kirkon suhteen Yhdysvalloissa kiihkoiluna tai lapsellisuutena. Sellaiset eivät näe katolilaisuuden luonteessa ja asenteessa mitään vihamielisyyttä meidän vapaita laitoksiamme kohtaan eivätkä huomaa mitään pahaenteistä sen kasvamisessa. Verratkaamme siksi muutamia meidän hallitusmuotomme pääperiaatteita katolisen kirkon periaatteisiin.

Yhdysvaltain perustuslaki takaa kaikille omantunnonvapauden. Mikään ei ole kallisarvoisempaa tai tärkeämpää kuin tämä. Paavi Pius IX sanoo kiertokirjeessään 15. p:ltä elokuuta 1854: 'Omantunnonvapautta puoltavat mielettömät ja väärät opit eli hourailut ovat mitä turmiollisimpia erheitä — ruttoa, jota valtiossa on pelättävä enemmän kuin mitään muuta.' Joulukuun 8. p:nä 1864 päivätyssä kiertokirjeessään sama paavi julistaa pannaan 'ne, jotka puolustavat omantunnon ja jumalanpalveluksen vapautta', sekä 'kaikki, jotka väittävät, ettei kirkolla ole oikeutta käyttää pakkoa'.

Rooman rauhaa rakastava esiintymistapa Yhdysvalloissa ei merkitse mielenmuutosta. Se on suvaitsevainen siellä, missä se on voimaton. Piispa O'Connor sanoo: 'Uskonnon vapautta suvaitaan ainoastaan niin kauan, kuin sen vastakohtaa ei voida toteuttaa ilman katoliselle maailmalle koituvaa vaaraa.' St. Louisin arkkipiispa sanoi kerran: 'Harhaoppisuus ja epäusko ovat rikoksia, ja kristillisissä maissa, kuten esim. Italiassa ja Espanjassa, missä kaikki ihmiset ovat katolilaisia ja missä katolinen uskonto on maan lain tärkeänä osana, niistä rangaistaan kuten muistakin rikoksista.'

Jokainen katolisen kirkon kardinaali, arkkipiispa ja piispa vannoo paaville uskollisuudenvalan, jossa esiintyvät seuraavat sanat: 'Harhaoppisia, lahkolaisia ja meidän edellä mainitun herramme (paavin) tai hänen ennen mainittujen seuraajiensa vastustajia minä tahdon vainota ja vastustaa kaikin voimin.'»

On totta, että roomalaiskatolisessa kirkossa on tosi kristittyjä. Tuhannet tämän kirkon jäsenet palvelevat Jumalaa kaiken sen valon mukaan mikä heillä on. Heidän ei sallita lukea Jumalan sanaa, ja sen tähden he eivät tunne totuutta. He eivät ole koskaan nähneet elävän, hengellisen jumalanpalveluksen ja pelkkien muotojen ja juhlamenojen kiertokulun välillä olevaa suurta eroa. Jumala on sääliväinen ja armollinen näille sieluille, jotka on kasvatettu petollisessa ja epätyydyttävässä uskossa. Hän antaa valonsäteiden tunkeutua heitä ympäröivän synkän pimeyden läpi sekä ilmoittaa heille totuuden, niin kuin se on Jeesuksessa, ja monet liittyvät vielä hänen kansaansa.

Puoleensavetävää uskontoa

Mutta uskonnollisena järjestelmänä roomalaiskatolinen uskonto ei ole nyt paremmassa sopusoinnussa Kristuksen evankeliumin kanssa kuin historiansa varhaisempinakaan kausina. Protestanttiset kirkkokunnat ovat suuressa pimeydessä; muuten ne huomaisivat ajan merkit. Rooman kirkko tekee kauaskantoisia suunnitelmia ja järjestää toimintansa niiden mukaan. Se käyttää kaikkia mahdollisia keinoja vaikutuksensa laajentamiseksi ja voimiensa lisäämiseksi, valmistautuessaan tuliseen ja ratkaisevaan taisteluun maailman herruuden saavuttamiseksi, palauttaakseen jälleen vainon ja hävittääkseen kaiken, mitä protestanttisuus on saanut aikaan. Katolilaisuus voittaa alaa joka taholla. Katsokaa sen kirkkojen ja kappelien jatkuvaa lisääntymistä protestanttisissa maissa. Katsokaa, miten Amerikassa suositaan sen lukioita ja seminaareja, joissa sangen monet protestantitkin opiskelevat. Katsokaa katolisten jumalanpalvelusmuotojen lisääntymistä Englannissa ja lukuisia siirtymisiä katolilaisten riveihin. Näiden seikkojen tulisi herättää huolestumista kaikissa, jotka antavat arvoa evankeliumin puhtaille periaatteille.

Protestantit ovat kiinnittäneet huomiota paavin uskontoon ja suosineet sitä. He ovat tehneet sopimuksia ja myönnytyksiä, joita katolilaiset itsekin ihmettelevät, eivätkä voi niitä täysin ymmärtää. Ihmiset sulkevat silmänsä paavilaisuuden todelliselta luonteelta ja sen valtaanpääsyyn liittyviltä vaaroilta. Kansa on herätettävä vastustamaan tämän yhteiskunnallisen ja uskonnollisen vapauden vaarallisen vihollisen etenemistä.

Ulkonaista loistoa

Monet protestantit luulevat, että katolinen uskonto ei ole puoleensavetävää ja että sen jumalanpalvelus on ikävää ja sisällyksetöntä juhlamenojen kiertokulkua. Mutta siinä he erehtyvät. Vaikka paavillisuus perustuukin petokseen, se ei kuitenkaan ole karkeaa ja kömpelöä petosta. Roomalaisen kirkon jumalanpalvelus on sangen vaikuttava ja juhlallinen. Sen loisto ja juhlallisuus lumoavat ihmisten aistit sekä vaientavat järjen ja omantunnon äänen. Silmät ihastuvat. Muhkeat kirkot, vaikuttavat juhlakulkueet, kultaiset alttarit, jalokivin koristetut pyhäinjäännöslippaat, arvokkaat maalaukset ja erittäin hienot veistokuvat vetoavat kauneuden kaipuuseen. Korvat lumoutuvat samalla tavalla. Musiikki on verratonta. Syvä-äänisten urkujen kauniit sävelet, jotka monin soinnukkain äänin kaikuvat upeiden tuomiokirkkojen korkeissa holveissa ja pylväskäytävissä, eivät voi olla herättämättä mielessä syvää kunnioitusta.

Tämä ulkonainen loisto, upeus ja juhlalliset toimitukset, jotka pettävät katuvan sielun kaipuun, ovat todistuksena sisäisestä turmeluksesta. Kristuksen uskonto ei tarvitse sellaisia viehätyskeinoja suosituksekseen. Ristiltä lähtevässä valossa näkyy tosi kristillisyys niin puhtaana ja rakastettavana, että mitkään ulkonaiset koristukset eivät voi lisätä sen todellista arvoa. Pyhyys, nöyryys ja hiljaisuus ovat niitä kaunistuksia, jotka ovat kalliita Jumalan silmissä.

Hieno maku ja hienot tavat eivät välttämättömästi ole merkkinä ajatusten puhtaudesta ja ylevyydestä. Maallismielisillä ja aistillisilla henkilöillä on usein kehittynyt taiteellinen taju ja hieno maku. Näitä saatana usein käyttää välikappaleina johtaessaan ihmisiä unohtamaan sielun tarpeet, irrottamaan katseensa tulevasta katoamattomasta elämästä, kääntymään pois kaikkivoivasta auttajasta ja elämään yksinomaan tätä maailmaa varten.

Ulkonaisten muotojen uskonto on houkutteleva kääntymättömälle sydämelle. Roomalaiskatolisen jumalanpalveluksen loistolla ja seremonioilla on kiehtova ja lumoava vaikutus, joka pettää monet. He alkavat pitää roomalaista kirkkoa suorastaan taivaan porttina. Vain ne, jotka ovat päättävästi asettuneet totuuden perustukselle ja joiden sydän on Jumalan Hengen uudistama, voivat lujina vastustaa sen vaikutusta. Tuhannet, joilla ei ole kokemusperäistä tietoa Kristuksesta, saatetaan hyväksymään jumalisuuden muoto ilman voimaa. Juuri sellaista uskontoa hyvin monet haluavatkin."

Jatkuu osassa 2